”… uhraan sinulle kiitosuhrin” (Ps. 56:13).

Tänään kiitän sinua, Isä, siitä, että Sinä olet kantanut minua ja meitä juuri tänne saakka. Kiitos, että et ole jättänyt työtäsi kesken, etkä ole minua hylännyt.

Kiitos, että olet tuonut vettä erämaahani ja antanut sitä leipää, joka on ravinnut sisintäni yhä uudelleen. Kiitos, että olet nostanut aina, kun olen vajonnut itsesääliin ja epätoivoon.

Kiitos, Isä, että olet ahdinkojani ja vastuksiani vahvempi. Kiitos, että sinulta ei koskaan lopu viisaus eikä Sinun tiesi pääty niihin muureihin, joiden edessä minä vapisen.

Kiitos, että rakkautesi minua kohtaan on mittaamattoman syvä lähde. Kiitos, että Sinusta saan ammentaa voimaa ja toivoa jokaiseen päivään, niihinkin, joina jään itkemään eteiseen heitettyäni lapset kouluun.

Kiitos, että saan antaa sinulle aina kaiken. Saan antaa huoleni ja ongelmani ja enemmän – koko elämäni. Sinulle saan antaa ehostusta kaipaavan ruumiini ja sielun, joka savuttaa liian kovasta käytöstä.

Tänään minä kiitän Sinua. Sinä olet ihmeellinen ja silti olet valinnut minut rakkaaksesi, niin myötä- kuin vastamäessä.