”Autuaat ovat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielesssänsä pyhät matkat!” (Ps. 84: 6).

Kun katson omaa elämääni taaksepäin, huomaan, että viimeiset 11 vuotta – aina puun allejäämisestä alkaen – ovat olleet omien voimien hupenemisen aikaa. Välistä olen itkenyt, että minne jäi se vahva ja tahdonluja mies, jonka aikoinaan tunsin.

Psalmi puhuu kristitystä, jonka voimanlähteenä on Jumala itse. Jumala on tullut sanojen teologiaa suuremmaksi, Hän on tullut arjen Jumalaksi, jonka varaan saa rakentaa jokapäiväisen jaksamisen.

Voiman lähteen vaihto taitaa olla pitkällinen ja kipeä prosessi? Ihmisen, joka luontaisesti on itseriittoinen, täytyy tulla niin heikoksi ja vapisevaksi, että hän on valmis kurottamaan Jumalan puoleen uudella tavalla.

Eivätkö Raamatun lukuisat kertomukset ihmisistä, jotka kävivät raastavan pitkät erämaakoulut tunteakseen Jumalan intiimin antavalla tavalla, viitoita meille tietä? Emmekö saa niistä lohtua omiin voimattomuuden vuosiimme?

Matka Jumalan syvempään tuntemiseen käy kyynellaakson kautta (j. 7). Uutta pukeutumista edeltää vanhan riisuminen ja uusia polkuja vanhojen kadottaminen.

Älä siis pelkää, jos olet tänään voimaton ja hukassa! Laita luottamuksesi siihen Jumalaan, joka tuntuu tänään kaukaiselta mutta on todellisuudessa sylin mitan päässä ja tahtoo paljastaa sinulle ennen salassa olleita vihreitä niittyjä.