Hei ystävät!

Olen päättänyt jättää Kansan Raamattuseuran avustavan työntekijän tehtävän omasta aloitteestani. Jäimme Iiriksen kanssa tyhjän päälle, mutta Jumalan haltuun.

Olen kiitollinen lukemattomista hyvistä kohtaamisista, joita on syntynyt Kansan Raamattuseuran työssä seurakunnissa, kesäjuhlilla ja Sana-lehden kolumnistina. Kutsumukseni on tavoittaa erityisesti heitä, jotka eivät syystä tai toisesta mahdu nykyisiin seurakuntiin tai järjestöihin. Jatkan Yksin armosta -blogin ylläpitoa yhdessä Iiriksen kanssa sekä tiimiimme kuuluvan ystävämme Mia Kujalan kanssa.

YA-blogin livevideot ovat saaneet hyvän vastaanoton. Tahdon keskittyä yhä enemmän niiden tekemiseen sekä kirjoittamiseen. Kaiken ytimenä on yhdenkin ihmisen auttaminen. Mietimme mikä olisi hyvä ja toimiva rakenne tai yhteisö työmme tekemiseen. Kun tämä meille valkenee, tulemme kertomaan asiasta Yksin armosta -blogissa.

Meidät tavoittaa jatkossakin Yksin armosta Facebook- ja Instagram-sivuilta sekä näiltä nettisivuilta.

Meitä saa edelleen kutsua seurakuntiin erilaisiin tilaisuuksiin opettamaan!

Julkaissut Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

2 vastausta artikkeliin “Hei ystävät!

  1. Siunausta uuteen suuntaanne tässä elämänne .
    Miten tv 7
    Evankeliumi särkyneille toi myös kovasti lohdutusta. Eliinan eväät jatkuu palvelutalosta käsin…

  2. Siunausta tärkeälle työlle, sydämestä sydämeen evankeliumiin luottaen .

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: