Katso Jumala!
Tuho on tullut
Viima varastanut.
Ei kestänyt Mooses
Ei Jeremia
Ei Daavid
Paavali anoi vapautusta
Pietari vajosi mereen
Sinä itsekin huusit
ja anoit makeampaa maljaa!
Olet iskenyt kovaa
Arvet irvistävät rumasti.
Edelleen pistin ruhjoo.
Katso Jumala!
Oletko Sinä kallio
joka ei juokse armahtamaan?
Etkö jo armahtaisi?
Kipua on kiireestä kantapäähän
Rikkaruohot kasvavat
yli kaatuneen ruumiini.
Oletko Sinä se sama
joka jakoi meret?
Pysäytti auringon ?
Oletko Sinä se sama
joka lupasi elämää
muita suuremmalla etukirjaimella?
Katso Jumala!
Ei, minun päiväys jo meni
Menikö sinunkin?
Päiväys on mennyt aikoja sitten. Meni voimat, meni mielenkiinto. Meni ilo kaikesta, Jumalastakin. Iloa, rauhaa, vanhurskautta Herrassa, kunpa löytäisin sen. Mitä enemmän rukoilen, sen lohduttomampaa. Kunpa Herra vastaisi niin että minäkin tyhmä sen tajuaisin ja näkisin.
Olen vain syntinen, nälässä nähdä Herran valo. Miksei sitä näe? Saanko nähdä sen? Kuinka syvälle pitää mennä tästä vielä? Vai onko tämä masentava harmaus ja synkkyys vain esimakua lopullisesta pimeydestä?