Dear Santa!
Minusta Joulupukki sinun pitäisi saada monopolisopimus Joulun suhteen. Minä en tahdo enää jaksaa vuorotella tonttulakkia ja jouluevankeliumia, odottaa jotakin iloa, joka ensi yönä ehkä pölähtää takan piipusta ja lupausta, että eräs Toinen on jo luonut piipun läpi kahlaamista kipeämmällä tavalla Joulun, levon ja täyttymyksen joulun.
Rakas Joulupukki, minusta sinä sopisit paremmin täyttämään Joulun taianomaisen odotuksen, jossa vanhemmatkin lopulta heittävät saunanpesuharjat takaovesta lumihankeen ja muuttuvat silmät odotusta kimaltaen pikkulapsiksi; Jossa lapset joutuvat itkien luopumaan lapsellisista odotuksistaan ja liian varhain astumaan vanhemmuuden ikeeseen, koska iskän ja äidin vastuut ja odotukset purkautuivat välkkyvän sinisen valon seasta kuuluville viimeisille uhkauksille.
Rakas Joulupukki, minusta kristinusko ei ole täyttänyt lupaustaan joulua koskien, joten minä äänestän sinua! Kristinusko on luvannut minulle, että kun luen jouluevankeliumin perheen kuluneimmasta ja suurimmasta Raamatusta (ensin saatuani hirveän tappelun jälkeen teini-ikäiset, yhtä-äkkiä järkyttävästi oman tahdon saaneet lapseni rosollia ja porkkanalaatikkoa pursuavan pöydän ääreen), Raamatun “The Man” ilmestyy piipun, ilmanvaihdon tai sähkörasian kautta luoksemme ja antaa meille kaikille kolme päivää kestävän jouluhymyn. Minussa on varmasti kaikki vika, mutta joulupukki, minä ainakaan en ole saanut koskaan sitä – siis ihanaa ja toisiin joulutaikaa vaikuttavaa jouluhymyä.
Rakas joulupukki, minun ei pitäisi edes kirjoittaa tätä viimeistä kirjettä sinulle, kirjettä, jonka jälkeen kuulen vaimoni toivovan minut ihan vain tavalliseksi jaakoksi ilman valheellista “julistajan korokeroolia” taltioimalla kassakaapin uumeniin kaikki työtietokoneeni ja -puhelimeni. Hän toivoo ja varmasti rukoilee nyt edes kahden päivän ajaksi perheeseemme sitä hengellistä “johtajaa”, joka on oikeasti samalla ihan ihminen. Minun pitäisi kirjoittaa sille Toiselle, joka kilpailee somehuomiosta kanssasi. Mutta en halua. Sitä paitsi, sinä armahdat minua tunteeni mukaan enemmän vaikka nyt siitä, että kuulin juuri (en vaimoltani)”yritä edes, sinä näytät hirveältä!”
Viimein rakas joulupukki: Koska en enää ehdi kirjoittaa Jeesukselle ja koska itseasiassa koen juuri nyt vain vihaa häntä kohtaan, tunnen Hänen vaativan minua luomaan sen, mikä oli alunperin Hänen tehtävänsä, koska Hän ei koskaan tunnu antavan sitä “Jouluhymyä” vaan vaatii sitä sen kuoron johtajana, joka laulaa kaikki nämä kolme evankeliumia tulvivaa päivää: “Jaakkopa Puna-päinen, oli armojulistaja nimeltään, Jaakko se siitä asti, kantoi ikihäpeää…” , niin kirjoita sinä Hänelle puolestani, kirjoita pliis heti, kirjoita kuin johtaja toiselle! Kerro Hänelle, että minä äänestin nyt lopulta sinua, koska Minä en vain äänestä Häntä, vaan vihaan! Kerro se ja lopuksi pyydän pienellä äänellä: Pidä minua sylissäsi. Minä en jaksa. Kuin olla. Sylissäsi.
On minulla Jeesus sinulle silti yksi pieni kirjekuori. Siinä on maisemakortti sieluni romahtaneesta lomaparatiisista. Niin, siellä taisi olla se yksi tsunami, vai oliko niitä useampia? Mutta enivei, jos enää tahdot avata kirjeeni – minut – siinä lukee (en malta olla kertomatta…), että en minä vihaa sinua vaikka vihaankin. Minä vihaan koska Sinä olet lopulta ainoa turvallinen Ystäväni, jonka lähellä saan sanoa: En minä ole aina vahva. En edes silloin harvoin, kun sitä erityisesti odotetaan. Minä näytänkin kuulemma hirveältä.
Eikö Jeesus jouluna armojulistajakin saa heikkona ja itkuisena levätä Sinun sylissäsi? Eikö se ollutkin joulun taika (ai niin, lasten lahjat!!) ?
Dear Santa, vedän ääneni takaisin. Äänestän tänään “ei-oota” ja jään odottamaan piipun tai jo läsnäolevan ihmeen läsnäoloa. Jouluhymyä. Mitäh? En hymyilyt, en!
