Yksin kuljin ja harhailin,
kauas laumasta minä jäin.
Polut painuivat varjoihin,
enkä tiennyt, minne päin.

Kivisessä maassa makasin
haavat avoinna vuotaen.
Paimeneni löysi minut kuitenkin,
hoiti hellästi sitoen.

Ei Hän syytä kysynyt,
ei vaatinut selitystä,
rakkaudessaan aina pysynyt
ja kohtasi ilman pettymystä.

Vielä veri valuu,
mutta ei enää minun.
Se on Ristin Miehen,
joka vuotaa myös puolesta sinun.
Hän sanoo: ”Tule rakas, mennään kotiin, ei jäädä enää synnin sotiin”.

Ja lauma jo laulaa ilosta,
kun saavumme näin
-kadonnut lammas on löytynyt
ja kirkkaus loistaa jo meitä päin.