”Minä olen väsynyt huutamisesta, minun kurkkuni kuivettuu, minun silmäni ovat rauenneet odottaessani Jumalaa.” Ps. 69:4
Herra Jeesus Kristus kiitos, että erämaiden taipaleet ovat Sinun sallimiasi ja tarkoin suunniteltuja oman hyvän tahtosi mukaan jokaisen ihmisen iankaikkiseksi parhaaksi.
Rukouksena, että suuren armosi ja iankaikkisen rakkautesi tähden voisit jouduttaa pyyntöihin vastaamista, koska koettelemukset uuvuttavat ja väsymys jo voittaa.
Jeesus Vapahtaja kiitos, että hätäiset huudot olet kuullut ja autat omalla ajallasi sekä tavallasi, ennen kuin huudot kokonaan kuivettuvat kurkkuun ja silmät raukenevat kiinni.
Herra Jeesus kiitos, että Sinä Golgatan ristillä kärsit ja uhrasit itsesi Isän Jumalan tahtoon tyytyen kaikkien ihmisten syntivelan vuoksi ja siten pelastus on yksin armosta lahja.
Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Olen eri mieltä siitä, että erämaataipaleet ovat tarkoin suunniteltuja. Ainakaan omasta elämästäni en voi niin sanoa. Olen itse aiheuttanut paljon hankaluuksia elämääni. Myös ihmisellä on vastuu elämästään.
Tuntuu tietysti lohdulliselta ajatella, että en ole itse syyllinen vaan näin on Jumala hyväksi nähnyt. Mutta kuka pystyy oikeasti ajattelemaan niin? Anteeksiantamus on lääke omiin mokailuihin, mutta usein tuntuu, ettei sekään lohduta. Se lohduttaa tietysti niin, että suhteessa Jumalaan asiat ovat kunnossa. Mutta kaikkea pahaa täällä sekään ei täysin pyyhi pois. Tämä on raskasta, mutta ymmärtääkseni realistista.
Kuten rakas veljeni, vanha pastori kerran sanoi, kun valitin syntiäni ja epäonnistumistani;”No, lopeta se ja ei kun eteenpäin!”
Silloin tajusin, että tahdon uskoa Herran Jeesuksen täyttämään työhön ja nostaa pääni, mennä eteenpäin ja jättää vain syntini taakse, sitä muistelematta. Sillä se on Jumalan tahto. Nosta siis pääsi! Sinun syntisi, olivat ne mitä tahansa, on anteeksi annetut.
Amen
Eihän niitä muistelisi, ellei elämä muistuttaisi. Eivät kaikki elämän ongelmat ole syntiongelmia. On yksinkerraistettua ajatella, että kaikki sujuu sen jälkeen, kun uskoo syntinsä anteeksi.
On hyvä muistaa elämän taisteluissa että meillä on Jumalan sana joka lupaa tulevaisuuden ja toivon, joka aamu uuden armon, voiman kaikkea pimeyttä vastaan, antaa uskalluksen käydä armoistuimen eteen, lupaa mielen uudistuksen ja Jumalan suunnitelmat pysyvät olipa miten synkkää tahansa.
Kaikki tämä Jumalan antamin voimin ja näkökulmin- ettemme katsoisi pelkästään itseämme ja virheitämme ja ongelmia.. sillä Jumala kääntää nekin palvelemaan Hänen suunnitelmiaan… Jonain päivänä näen ja tunnenkin, että Hän On suurempi! Näin on!