Aamuhämärän untuvassa
kuulen Hänen lempeän kutsunsa.
Minä eksyvä ja arka
kohotan katseeni Häneen.

Paimeneni sauva ei pakota,
askeleensa ei kiirehdi.
Tunnen hänen rytminsä,
levottomuuteni hiljenee.

Hän johdattaa minut
vihreille niityille,
sielun lepoon.

Hän tuo minut tyynille vesille.
Niin kuin lampaat eivät juo
kuohuvasta vedestä,
minäkin pelkään omaa levottomuuttani.

Hän pysäyttää rannan yli tyrskyävät aallot,
ja sieluni saa rauhan.
Sydämeni saa juoda pelkäämättä
elämän vettä.

Käyn makuulle
ja Hän seisoo vieressäni.

Johdata, Paimeneni, minut aina
tyynien vesien luo,
missä janoni sammuu
ja Sinun rakkautesi kasvaa
ainaisena keväänä.