Pietari, Jaakob ja Johannes saivat unohtumattoman kokemuksen noustessaan eräänä päivänä Jeesuksen kanssa neljästään eräälle vuorelle rukoilemaan. Heidän ollessaan vuorenhuipulla Jeesuksen olemus muuttui ja Hänen viereensä ilmestyivät Vanhan Testamentin suuret hahmot, Mooses ja Elia. Opetuslasten ihmetellessä näkemäänsä tapahtui jotain merkillistä ja hyvin tärkeää. Pilvi peitti vuorenhuipun ja opetuslapset kuulivat taivaasta äänen: ”tämä on Minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Tämän Jumalan puheen jälkeen opetuslapset eivät nähneet kuin Jeesuksen yksin. Jumala kiinnitti opetuslasten huomion Jeesukseen ja saman Hän haluaa tehdä kaikkina aikoina kaikille kristityille.
Kuinka monesti me tahtoisimmekin kiinnittää huomiomme johonkin ”ihmeellisempään” kuin yksin Jeesukseen? Opetuslapsetkin olivat varmasti hyvin hämmästyksissään Mooseksen ja Elian läsnäolosta. Olen miettinyt, että olisiko näillä miehillä jotain sanottavaa meidän tämän ajan kristillisyydelle? Edustaisiko Mooses tässä tapahtumassa Jumalan antamaa lakiliittoa, jossa korostuvat ihmisen suoritukset ja tämän oma osuus? Voisiko Elia puolestaan ihmeitä tekevänä profeettana kuvata sitä kristillisyyden muotoa, jossa kiinnitetään huomio kaikenlaisiin hämmästyttäviin ja suureellisiin merkkeihin ja tekoihin? Ainakin olen murheellisena havaitsemassa, että nämä kaksi ”kristillisyyden muotoa” ovat vangitsemassa kristittyjen huomion pois pääasiasta. Toisessa huomio kiinnittyy ihmisen mahdollisuuksiin miellyttää Jumalaa, ihmisen omiin tekoihin ja suorituksiin, toisessa siihen ns. ihmeelliseen hengellisyyteen, jossa juostaan aina sinne, missä Hengen ajatellaan kulloinkin vaikuttavan ja jossa etsitään toistaan suurempia ihmeitä ja merkkejä.
Mikä on pääasia? Opetuslapset saivat katsella sekä Moosesta että Eliaa aikansa, mutta Jumala halusi osoittaa heille minkä tuli olla huomion keskipiste. Jumalan antamalla lailla on myös meille nykyajan kristityille oma merkityksensä, emme suinkaan ole sitä hylänneet. Otamme myös kiitoksella vastaan kaikki Hengen ilmenemismuodot, kunhan ne tapahtuvat raittiisti. Pääasiasta emme kuitenkaan voi koskaan, mistään hinnasta tinkiä. Jumala näytti opetuslapsille, että Jeesusta heidän tuli kuunnella ja katsella; Hän oli kaiken keskipiste. Samaa Hän haluaa osoittaa meillekin. Jeesus on aina pääasia, Hän ei voi eikä saa syrjäytyä!
Mitä näemme Jeesusta katsoessamme? Apostoli Johannes katseli Jeesusta ja kuvasi häntä sanomalla, että Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Tämä Hänen totuutensa on sitä totuutta, joka kertoo meille millaisia me olemme. Hänen totuutensa valossa alamme nähdä selkeästi omaa pahuuttamme. Hänen armonsa kuvaa sitä suunnatonta rakkautta meitä pahoja kohtaan, jonka tähden Luoja oli valmis antamaan henkensä luotujen puolesta. Nämä Jeesuksen olemuksen kaksi puolta ovat aina voimassa, löydämme ne aina Hänestä. Näemme myös niiden vaikutukset niiden ihmisten elämästä, jotka ovat tulleet Hänen kohtaamikseen; he ovat murtuneet oman köyhyytensä tähden ja ovat samaan aikaan rikkaita omistaessaan Kristuksen rajattoman armon. Heistä huokuu yhtä aikaa sekä kipu omasta tilastaan että sanoinkuvaamaton sisäinen rauha ja onni. He ovat pienentyneet niin paljon, että näkevät edessään itsensä sijasta suuren Kristuksen.
Jeesusta katseleva kristitty näkee siis hänet totuutena ja armona. Nämä kaksi ominaisuutta toimivat jatkuvasti käsi kädessä niin, että vain Jumalan ansaitsemattoman rakkauden ymmärtäneinä voimme uskaltaa katsoa sydämemme pimeyteen. Ilman armoa tahdomme peittää syntisyytemme, sekä toisilta että myös itseltämme. Toisaalta juuri totuuden näkeminen avaa meidät vastaanottamaan Jumalan armoa. Eiväthän vahvat ja itsessään hyvät tarvitse armoa, he ovat tyytyväisiä omaan erinomaisuuteensa ja omiin tekoihinsa. Jeesuksen totuus murtaa meidän erinomaisuutemme ja tekee meidät köyhiksi. Hänen totuutensa varmistaa, että pysymme Hänen armossaan.
Jeesuksen katseleminen on kristillisyyden ydin ja yksittäisen kristityn suurin etuoikeus. Mitä tarkoittaa Jeesukseen katsominen? Sitä on vaikea sanoin kuvata. Siinä yksittäinen ihminen alkaa ymmärtää, että Jeesus on hänelle enemmän kuin tarpeeksi. Se on sisäisen huomion kiinnittämisestä Elämän lähteeseen, sen näkemistä, että Jeesus on personoitu Ihanuus ja Täyteys. Se on myös sydämen lukkiutumista Jeesukseen tavalla, jossa halutaan omistaa vain Hänet ja nähdä Häntä entistä selkeämmin.
Millaisena meidän tulisi hänet nähdä? Opetuslapset näkivät hänet hetken aikaa kirkastuneena, kunnes pilvi jätti jäljelle ”tavallisen” Jeesuksen. Jumala kehotti opetuslapsia kuuntelemaan tätä tavallista Jeesusta. Mitä heidän tuli kuunnella? Huomaa, että tästä ihmeellisestä tapahtumasta lähtien Jeesus alkoi opettaa opetuslapsille omaa ristin tietään. Hän kertoi Hänen päämääränsä olleen ihmiskunnan syntien sovitus. Miten kolmiyhteinen Jumala tahtoo meidän siis katselevan Jeesusta? Katsomalla Häntä ristiinnaulittuna!
Ei ole mitään ihmeellisempää kuin katsella sydämen silmin ristiinnaulittua Jeesusta. Ristin juurelle saavat tulla kaikki epäonnistuneet, heikot, horjuvat, masentuneet ja väsyneet. Sinne saavat tulla ne, joita ei muualle hyväksytä. He saavat nostaa epätoivoisen katseensa kohti kärsivää Vapahtajaa ja huomata, että ristiltä heihin virtaa ihmeellistä lohdutusta sekä rauhaa.
Ristin luota ei tule lähteä pois. Se ei ole paikka, jossa käydään vain hakemassa voimaa, vain jotta voitaisiin lähteä etsimään jotain parempaa tai ihmeellisempää. Jumalalla ei ole mitään syvempää kuin ristiinnaulittu Poika.
Jeesukseen kiinnittyvä kristitty keskittyy pääasiaan. Hän alkaa ymmärtää, että kaikki muut asiat, jopa muut tärkeät uskonasiat, ovat toisarvoisia tämän pääasian rinnalla. Tällainen kristitty katselee Jeesusta niin, että hän suorastaan ”unohtaa” muun ympärillä olevan hengellisen hyörinnän.
Kristuksen katselemisessa on myös omat vaikutuksensa. Jeesus on kuin aurinko, joka paistaa täydeltä terältä heti, kun tullaan valonsäteiden alle. Jeesukseen keskittyvä kristitty on samoin tämän Kristus-auringon vaikutuksen alaisuudessa ja siinä Jeesuksessa oleva ihmeellinen armo virtaa esteettä häneen. Tässä yhteydessä kristityn elämästä alkaa hämmästyttävällä tavalla loistaa jotain ihanan lämmintä ja kaunista. Jeesukseen keskittyvä ihminen ei kuitenkaan todellisuudessa itse usein näe hänessä tapahtuvia armon vaikutuksia. Hänen sisäiset silmänsä ovat niin kiinni Jeesuksessa, ettei hän edes kykene näkemään itsessään esiin tulevia Hengen hedelmiä. Ja vaikka hän näkisikin ne, ei hän niistä välittäisi, koska hän tahtoisi vain katsella itse Elämää ja todellista Antajaa!
