Jumalan lapsina kaipaamme usein Jumalan läheisyyttä. Pyhän Hengen vaikutuksesta sisimmässä me koemme merkillistä ”tyhjyyttä” ja kaipuuta Jeesusta kohtaan. Tämä kaipaus on itsessään hyvä ja tärkeä asia.
On olemassa aitoa Jumalan läsnäoloa ja läheisyyttä ja on olemassa myös keinotekoista, vääränlaista ”läsnäoloa”. Tämä jälkimmäinen saattaa antaa tunteita ja kokemuksia, jotka voivat alkaa jopa vieraannuttamaan Jumalan aidosta läheisyydestä. Keinotekoisessa läheisyydessä kysymys voi olla sielullisista tunteista, hyvänolon tunteista ja niistä tunteista, joissa koetaan jonkinasteista hallinnan menettämistä.
Jumala ilmestyy aidossa läsnäolossaan aina kahdella tavalla. Nämä kaksi tapaa johtuvat Hänen olemuksestaan, jossa on kaksi puolta: Hän on pyhä ja armollinen.
Jumalan pyhyyden läsnäolossa ihminen kutistuu aina pieneksi. Jumalan todellinen läsnäolo on kuin valokeila, joka valaisee elämäämme. Sitä seuraa ihmisen synnintunto. Näin kävi profeetta Jesajalle, joka alkoi Jumalan läsnäolossa nähdä itsensä saastaisena ja epäonnistuneena.
Ilmestyskirjassa apostoli Johannes kohtasi Jeesuksen Patmos–nimisellä saarella. Mitä hänelle tapahtui? Hän kaatui kuin kuolleena maahan. Pyhän läsnäolossa ihminen ei ole mitään, siinä Jumala on kaikki.
Sanotaan, että ne, jotka elävät aidossa yhteydessä Jeesukseen, tuntevat syvimmin oman kehnoutensa. Miksi näin? Silloin ollaan lähinnä Taivaallista Valoa. Vain ne, jotka ovat kaukana valosta, voivat ylpeillä omalla hengellisyydellään, puhtaudellaan tai tahdon lujuudellaan; hämärästä käsin ei voi nähdä selvästi omaa pimeyttä.
Pyhän Hengen tehtävänä on osoittaa synti synniksi, myös uskovan elämässä. Juuri tätä Pyhän Hengen työtä meissä voidaan pitää osoituksena Jumalan läsnäolosta elämässämme. Hän osoittaa Jumalan lain mittapuulla uskovalle tämän puutteellisuuden, vilpillisyyden ja itsekkyyden. Uskova saa tässä läheisyydessä havaita olevansa itsessään haalea, kapinallinen ja itserakas.
Pyhän läsnäolossa ihminen kohtaa myös armollisen Jumalan. Kun Pyhä Henki on saanut osoittaa kristitylle tämän tarpeen, Hän osoittaa seuraavaksi Jumalan Karitsan. Tässä läheisyydessä murtunut ihminen katselee vapisevin sydämin ristillä riippuvaa Jumalan Poikaa. Tässä kristitty näkee kaikkien syntiensä olevan laitettu Pojan päälle ja Hänen kärsivän niihin vuoksi hirmuista tuomiota.
Jumalan läheisyydessä elävät ovat tulleet ristin juurelle, he elävät jatkuvasti Golgatan läheisyydessä. Jumalan valokeilassa he näkevät oman pahuutensa ja siksi luottavat yksin armoon. Keinotekoisessa ”läsnäolossa” elävät eivät tiedä tästä mitään. Heidän itseriittoinen hengellisyytensä kasvaa kuin kimalteleva saippuakupla, joka on jatkuvassa vaarassa puhjeta jättämättä mitään jälkeensä.
Jumalan lähellä oleva ihminen on aina hengellisesti köyhä (Matt. 5:3). Hän tuntee syvästi oman puutteellisuutensa ja siksi hänellä on kaipaus Vapahtajaansa kohtaan. Hän elää uudistuvassa suhteessa Jumalaan – tämän uudistumisen lähde on jatkuva syntien anteeksiantamus. Tällaiset ihmiset ovat armollisia myös toisille ihmisille. He nostavat ylös epäonnistuneita ja kulkevat yhdessä hylättyjen kanssa. He johtavat toisia kristittyjä aitoon Jumalan läsnäoloon, ristin juurelle, armollisen Kristuksen yhteyteen.
