“Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1. Joh. 1: 9).
Edellisessä kirjoituksessani parannuksenteosta päädyttiin siihen, että se on löydetyksi tulemista, seurausta Jumalan etsivästä armosta ja rakkaudesta. Isän sylissä on hyvä katsoa omaan pimeyteen ja nimittää omasta sielusta löytyviä vääriä asioita synniksi.
Nyt katsotaan samaa asiaa hieman eri näkökulmasta, pitäen kuitenkin aikaisemman löytömme mielessä. Nimittäin Johanneksen mukaan meidän tulee tunnustaa syntimme, jotta Jumala antaisi ne meille anteeksi. Tässä Johannes käyttää ilmaisua “olla samaa mieltä Jumalan kanssa”. Se tarkoittaa sitä, että suostun ajattelemaan itsestäni sen mukaan kuin Jumalan Sana opettaa. Ja Pyhän Hengen tehtävänä on mitä suurimmassa määrin näyttää meille meidän syntimme. Tässä puhutaan, ei vain yleisestä ja epämääräisestä syntisyydestämme vaan ihan konkreettisista synneistämme, jotka me voimme nimetä. Tai jotka Jumalan sana nimeää ja sitten me olemme niistä samaa mieltä. Johanneksen mukaan meille kaikilla on sellaisia syntejä.
Pyhä Henki tekee tätä synnin paljastavaa työtään meissä joka päivä. Ilman Hänen kallisarvoista työtään me emme näkisi olevamme Parantajan tarpeessa emmekä siis kasvaisi uskossamme. Kun Jumala Henkensä ja Sanansa kautta paljastaa meille meidän lihan, sielun ja hengen syntejämme, Hän haluaa, että olemme niistä samaa mieltä. Mutta voi miten vaikeaa se onkaan! Miten paljon helpommin me selittelisimme ja puolustelisimme halujamme, motiivejamme ja käytöstämme! Miten luonnostamme vihaammekaan valon paljastavan sisäistä pimeyttämme. Jumala kuitenkin tietää paljastavan työnsä tärkeyden – vain silloin, kun ymmärrämme toimivamme väärin ja olevamme syntisiä, vain silloin juoksemme Jeesuksemme luokse saamaan apua. Ja Jumalan sana lupaa, että Jumala antaa meille kaikki syntimme anteeksi. Hän lupaa myös puhdistaa meidät vääryyksistämme. Ei niin, että Jumalan täytyisi aina erikseen harkita kohdallamme anteeksiantamustaan, Hän on jo antanut anteeksi kaikki meidän menneet, nykyiset ja tulevat syntimme. Me tarvitsemme kuitenkin tulla yhä uudestaan armon lähteelle, ettei synnin onnistuisi paaduttaa meitä.
Entä sitten niiden syntien kanssa, joista emme ole vielä päässeet irti? Voimmeko uskoa, että armo peittää nekin alleen? Raamattuhan kehottaa meitä hylkäämään syntimme. Miten tämä olisi ymmärrettävä? Uskon, että meitä kehotetaan itsellemme ylivoimaisten syntien kanssa tulemaan samalla tavalla Jeesuksen luokse, kuin niiden syntien, joista olemme jo kokeneet vapautuksen. Jeesus kyllä tietää, ettemme kykene vapauttamaan itseämme synnin otteesta, samoin kuin Hän tietää, ettemme monesti edes halua päästää vääristä asioista irti.
Otetaan esimerkiksi ihmissuhde, jonka tiedämme meille vääräksi ja siis synniksi. Tiedämme, että meidän tulisi päästää irti ja toimia oikein. Emme kuitenkaan pysty siihen. Ihan kuin meissä vaikuttaisivat tahtoamme suuremmat voimat, jotka pitäisivät meitä otteessaan. Jumala tahtoisi silloinkin, että olisimme Hänen kanssaan samaa mieltä. Hän tahtoisi meidän kertovan tilanteen Hänelle aidosti, suoraan ja peittelemättä: “Jeesus tiedän, että tämä asia on sinun edessäsi väärin. Tiedän, että minun täytyisi hylätä tämä asia, mutta en pysty siihen enkä edes taida halutakaan. Auta Jeesus minua, vaikuta minussa mielesi mukainen tahtominen ja vie tämä asia tahtosi mukaiseen päätökseen.”
Saamme kuulla lupauksen: “Hän, joka on Jumalasta syntynyt, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta” (1 Joh. 5: 18). Tämä hän, joka varjelee, on Jumalan Poika Jeesus Kristus. Parannuksenteko on sitä, että uskallamme olla Jumalan kanssa samaa mieltä elämästämme. Myös niistä kipeistä ja vaikeista asioista. Me tuomme omat mahdottomuutemme joka päivä Jeesukselle ja Hän varjelee meidät kaikelta pahalta. Se riittää.
One thought on “Päivittäistä parannuksentekoa”