Koko painosi kestävä Kulmakivi

“Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen” (1. Piet. 2:4)

Tällä kivellä tarkoitetaan Jerusalemin temppelin perustuksissa olevaa kulmakiveä. Kulmakivi oli aina kahden seinän yhtymäkohdassa ja ilman niitä rakennus olisi sortunut. Rakennusta rakennettaessa kulmakivi oli siis rakennuksen tärkein kivi. Siksi se valittiin huolella, jotta se kestäisi koko rakennuksen painon. Jotkut sekoittavat tämän huippukiveen, joka puolestaan holvikaaren ylin kivi. Tämän kiven piti kestää reunakivistä siihen kohdistuva paine.

Jerusalemin temppelissä käytettiin kulmakivinä valtavia, sitä varten kalliosta lohkaistuja kiviä, joiden pituus oli 12 metriä, leveys 3.5 metriä ja paino muistaakseni yli 5000 kg. Näin kerran kuvan tuollaisesta kivestä ja havahduin: tuo kivi on niin valtavan iso, että se kestää meidän koko painomme. Se kivi ei sorru vaikka uskaltaisimme koko painollamme astua sen päälle.

Alitajuntaamme hiipii salakavalasti sellainen ajatus, että jos minä ihan tällaisena kuin tänään olen, laittaisin kaiken luottamukseni yksin Jeesuksen varaan, Hän ei kestäisi minua. Syntini ja pahuuteni painaisivat liikaa. Mutta ajattele tuota valtavaa kulmakiveä, joka on vielä koeteltu ottamaan vastaan rakennuksen koko painon. Tuo rakennus olemme me, kristillinen seurakunta. Me jokainen olemme kiviä Jumalan temppelissä ja kulmakivi kannattaa meidän kaikkien painoa.

Jumala pyytää meitä astumaan Jeesuksen varaan koko painollamme. Ei vain toisella jalalla ja itse pitäen osan painostamme omien voimiemme varassa vaan koko meidän menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus tulee laittaa Hänen kannettavakseen. Koska Jeesus kestää. Ja jos joku päivä uskallat astua Jeesus-kiven päälle, huomaat, että se todella kannattaa sinua. Jotkut tosin epäuskossaan hylkäsivät tämän kiven mutta usko sinä. Sillä se paino, jonka annat Kristukselle, se on sinulta itseltäsi pois.

SAMSUNG CSC

Kommentoi tätä julkaisua

%d bloggaajaa tykkää tästä: