”Onnettomuudet saartavat minut, niitä on lukematon määrä! Syntini ovat minut vanginneet, vieneet silmieni valon, niitä on enemmän kuin hiuksia päässäni, rohkeuteni on kadonnut.” (Ps. 40: 13)

Näin kuningas Daavid huudahti omasta elämästään Jumalan antaman tietoisuuden kautta. Mitä lähempänä Jumalaa elämme, sitä enemmän ymmärrämme omaa pimeyttämme. Syntikäsityksemme syvenee sitä mukaa kun käsitys Jumalan pyhyydestä vahvistuu. Ymmärrämme, ettei syntiä ole pelkästään se mitä teemme, vaan myös se hyvä mitä emme tee.

Oman syntisyyden ja syntien kokeminen vie helposti hengellisen rohkeuden. Kristitty saattaa kokea olevansa Jumalalle kelpaamaton ja Hänen apunsa ulkopuolella. Siitä syntyy piiloutumisen kierre, joka johtaa yhä syvempään hengelliseen pahoinvointiin ja ehkä myös näyttelyyn.

Evankeliumin ilosanoman ytimenä on Jeesus Kristus, joka on kuollut kaikkien syntiemme puolesta. Hän on ottanut kaikki meidän syntimme itselleen, jotta me voisimme olla niiden rangaistuksesta vapaat. Siksi kristitty voi huojentunein mielin ja uskon varmuudella huutaa Daavidin tavoin: ”Herra, ole armollinen, pelasta minut”.

Perkele osoittaa meidän syntejämme ja tahtoo erottaa meidät syntiemme sovittajasta, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Se saattaa olla syytöksissään oikeassa mutta ”unohtaa” mainita, että syntimme ovat jo poistettu meidän ja Jumalan väliltä.

Tule siis rohkeasti Jeesuksen luokse kaikkien syntiesi kanssa. Kerro Hänelle nekin synnit, joiden kanssa olet taistellut vuosikausia ja toistuvasti epäonnistunut.

Jeesus on sinua kohtaan armollinen. Hän pelastaa sinut.