“Niin Herra sanoi Joosualle: `Katso, minä annan sinun käsiisi Jerikon kuninkaineen ja sotaurhoineen.” (Joos. 6:2)
Jerikon muurissa oli sekä ulko-osa että sisäosa. Ulko-osa oli lähes 2 metriä, sisäosa lähes 4 metriä paksu ja muurien välissä oli yli 4 metrin pituinen väli. Molemmat muurit olivat 20 metriä korkeita ja ne pysyivät tiukasti yhdessä niiden päälle rakennettujen talojen ansiosta. Jerikon muurin mahtavuus on täytynyt näkyä jo kauas israelilaisten kävellessä sitä kohti.
Jumala lupasi Joosualle, että tuhansia vuosia paikallaan olleet muurit tulisivat murtumaan. Sitten Jumala lisäsi erikoisen strategian: kansan piti vain kiertää muurin ympäri seitsemän päivän ajan. Seitsemäntenä päivänä muuri kierrettiin poikkeuksellisesti seitsemän kertaa ja sen jälkeen nostatettiin sotahuuto – silloin muuri sortui itsestään!
Jumala on luvannut taistella myös meidän puolestamme. Me emme saa edessämme olevia muureja kaatumaan omin voimin mutta se ei ole tarkoituskaan.
Oleellista on tänään toimia sen näyn ja kutsumuksen pohjalta, jonka Jumala on antanut. Se tarkoittaa jatkamista siinä samassa luottamuksessa Jeesusta Kristusta kohtaan, joka meillä alussa oli ja valmiina astumista niihin tehtäviin, joita Hän meille antaa.
Meistäkin voi tuntua turhauttavalta vain kävellä päivä ja vuosi toisensa jälkeen muurien ympärillä katsellen niiden mahdottomuutta. Mutta tulee myös se aika, jolloin muurit kaatuvat ja saamme hämmästellä Jumalan ihmeellistä voimaa.
