Kohti pyhitystä – mutta miten?

”Tulkaa sen sijaan kaikessa vaelluksessanne pyhiksi, niin kuin on teidän kutsujannekin pyhä.” (1. Piet. 1:15)

Raamattu kehottaa meitä luopumaan niistä tavoistamme ja tottumuksistamme, joilla satutamme toisiamme ja jotka riitelevät Raamatun opetusta vastaan. Ja taas toisaalta meitä kutsutaan muuttumaan Taivaallisen Isämme kaltaisuuteen. Ei ole siis yhdentekevää se, kuinka elämme.

Tässä kohtaa moni meistä joutuu kysymään: miten ihmeessä luopuminen ja muuttuminen on mahdollista? Vaikka Raamattu kohdistaa kehoituksensa meidän tahtoomme, se ei tarkoita sitä, että saisimme lopputuloksen aikaan itse. Mutta meidän on hyvä tietää Jumalan tavoite elämämme suhteen ja olla samaa mieltä Hänen kanssaan.

Pyhityksen kasvualustana on oltava Jumalan armo. Vaatimukset ja pelottelu saavat aikaan vain itseensä käpertymistä ja kapinaa. Armo sen sijaan vaikuttaa meissä tahtomme uudelleen suuntausta – alamme ohjautua sisältä käsin Jumalan suuntaan. Aina kun armo katoaa tai peittyy kristityn sydämestä, pysähtyy myös aito hengellinen kasvu.

Pyhityksen voimana on meissä asuva Herra Jeesus Kristus. Eli siis Pyhä Henki. Hän on todella riittävän vahva tehdessään pyhittävää työtään meissä. Meidän heikkoutemme ei ole Hänelle ongelma, enemmän Hän taistelee meidän vahvuutemme kanssa.

Pyhitys on elämän mittainen prosessi. Siihen kuuluu tuhat ja yksi kaatumista, pysähtymistä ja taka-askeleita. Mutta älä lannistu niistä. Pidä sinä katseesi Kutsujassa, Hän tekee työnsä sinussa.

Tekijä: Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s