“Herra sanoo näin: Raivatkaa, raivatkaa, tasoittakaa tie, poistakaa kompastuskivet minun kansani tieltä” (Jes. 57:14).
Jeesukseen uskovat marssivat yhtenä joukkona kohti lopullista pelastusta, taivasta. Matkaan mahtuu monia käänteitä: erämaata, vuoristoa, ylä- ja alamäkiä, soita ja uuvuttavia tasankoja.
Reitillä on vihollisen asettamia esteitä. Siksi Herra Jeesus on antanut joillekin kutsumuksen olla esteiden raivaajina. Itse asiassa tienraivaamiseen kutsutaan ihan jokaista.
Joskus saatan erehtyä kutsumuksestani. Luulen, että tehtäväni on osoittaa sormella kaatunutta ja varmistaa, että kaikki muutkin näkevät rähmällään olevan. Mutta ehkä vastuu on minun – jos minä olisin ollut kutsumuksessani, ehkä toisen kaatumista ei olisi alunperin tapahtunut?
Tietä raivataan Jumalan käskyjen kiikareilla, armon rautakangella ja rakkauden lapiolla. Kivet tulee merkitä niin, että jokainen voisi niitä varoa.
On selvää, että itsekukin kuitenkin kompuroi matkan aikana. Silloin ympärillä olevien tulee toimia ensiapupartiona myötätunnon ja lohdun sideharsot reisitaskuissa.
