“Kun miehet saapuivat Jeesuksen luo, he sanoivat: `Johannes Kastaja lähetti meidät sinun luoksesi kysymään: `Oletko sinä se tuleva vai pitääkö meidän odottaa toista´´” (Luuk. 7: 20).
Johannes Kastajan elämäntehtävänä oli tunnistaa Jeesus ja kertoa kansalle Hänen olevan tuleva messiaskuningas. Johannes sai nähdä kyyhkysen laskeutuvan sukulaismiehensä päälle ja pelottoman varmana hän julisti, että Jeesus oli Jumalan Poika (Joh. 1: 34).
Tuulet kuitenkin kääntyivät ja ihmissuosion paistattelun sijaan Johannes sai laskea rottia kurjassa tyrmässä. Jos Jeesus oli luvattu kuningas, miten hän, kuninkaan airut, saattoi joutua häpeälliseen vankilaan? Joku yhtälössä ei täsmännyt, missä hän oli mennyt harhaan?
Jos Johannes Kastaja joutui epäilemään omaa elämäänsä, uskoaan, niin, jopa Jeesuksen todellisuutta, ei se voi olla vierasta meistä kenellekään. Epäilykset itävät kärsimysten vankiloissa: “Jos Jeesus on totta ja minä olen Hänen lapsensa, miten voin joutua kokemaan tällaista?”
“Oliko kaikki vain harhaa, niin todellista ja vahvaa kuin se olikin?”
Johannes lähetti opetuslapsensa Jeesuksen luokse kysymään, oliko Jeesus enemmän kuin sukulaismies? Vahva usko oli riistetty ja jäljelle jäi vain typerä kysymys niille, jotka eivät ole jauhautuneet vastatuulten myllyissä.
Jeesuksen vastaus oli ihanan lempeä. Siinä ei ole edes rivien välissä luettavissa moitetta tai ivaa. “Menkää ja kertokaa” tarkoitti: “Menkää vahvistamaan veljeäni! Minä se olen! Jaksa Johannes vielä hetki, kohta olet pääsevä taivaaseen ja me siellä eivät kalterit voi erottaa meitä toisistamme.”
Ehkä sinun lähettinäsi juoksee tänään poskelta vierivä kyynel? Älä pelkää, se kyllä tavoittaa taivaan. Näetkö kanssani silmiinkantamattomat enkelirivistöt, joilla Komentaja antaa käskyn: “Menkää ja kertokaa…”?
