Yksinäisten aamujen sinfonia

”Lähetä valosi ja totuutesi, ne johdattakoon minua. Viekööt ne minut pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi” (Ps. 43: 3).

Minulle aamuihin tuntuu kiteytyvän koko sisäisen yksinäisyyden kipu. Aamut kirkuvat korkeassa oktaavissa olkapäilläni: ”Sinun ei kuulunut tulla tähän maailmaan, sinä olet yksin.”

Olen vuosien varrella jutellut monien alkoholistikotien lasten kanssa ja ymmärtänyt että kauhujen kummitusjuna-aamut ovat muillekin tuttuja. Herätessä lapsuuden täyttämättömät rakkaustankit ja nähdyksitulemisen tarpeet soittavat mollivoittoista sinfoniaa.

Kristikunnassa on ajateltu jo varhaisesta ajasta alkaen, että ihmisen sisin jollakin merkillisellä tavalla muistaa paratiisin. Ettei ainoastaan Aadam ja Eeva ikävöineet sinne, missä kaikki oli kerran hyvin, vaan sama sisäinen itku on koko ihmiskunnalla.

Sydämen ikävää on helppoa yrittää täyttää kaikella, mitä tämä aika tarjoaa ja mikä näyttää hetken helpottavan mutta jättää lopulta käytetyn olon.

Olen yrittänyt opetella elämään aamujen kanssa, jotka tahtoisivat sitoa minut toivottomuuteen ja elämänhaluttomuuteen. Ehkä en jaksa enää juosta tunnetta karkuun, vaan annan sen tulla. Olen koko elämäni yrittänyt hiljentää sitä luvallisilla ja luvattomilla korvikkeilla, on tullut aika ymmärtää, ettei niistä ole tähän vaivaan apua.

Annan sisimpäni soittaa sinfoniaa, joka saa alkunsa toisesta, paremmasta maailmasta. Olkoon se kuin pääsylippuna sinne, mistä minulla ei ole muuta kokemusta, kuin tämä ikävä.

Julkaissut Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

One thought on “Yksinäisten aamujen sinfonia

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: