“Minä sanon Herralle: “Sinä olet minun valtiaani, sinulta saan kaiken hyvän!” (Ps. 16:2).
Kuinka usein siihen sorrunkaan: katson olosuhteita ja odotan niiden silittävän haavoittua sieluani hellän myötäkarvaan. Laitan viimeiset toivonrippeeni niihin asioihin, joiden toivon muuttuvan ja kun saan huonon uutisen, rysähdän kasaan kuin tyhjä pahvilaatikko lasten temmellyskentän alustana.
Daavid oli löytänyt kipeiden menetysten kautta onnen kaavan, joka ei pettäisi. Yhä uudelleen hän joutui itkemään asioita, joita ei halunnut kokea ja joita ei onnistunut muuttamaan. Sielua uurtavat kyyneleet veivät hänet Elämän lähteelle.
“Sinulta saan kaiken hyvän”. Palaan näihin sanoihin yhä uudestaan. Jos Daavidin sanat pitävät paikkansa, niin silloin minun ei tarvitse vaatia toisia ihmisiä luomaan minulle onnea. Silloin puoliso, työpaikkani esimies, lasteni opettaja, verottaja, naapuri, katsastusmies tai anoppi eivät ole niitä tahoja, joiden varassa elämäni seisoo tai kaatuu.
“Sinulta saan kaiken hyvän.” Kun siis elämäni on yhtä kipeää luovutustaistelua ja pidän kiinni jäljelle jääneestä unirievun nurkasta kuin pyhimmästä aarteesta, silloin saan kääntyä Sinun puoleesi. Sinä olet enemmän kuin mikään muu taho, enemmän kuin ne kaikki yhteensä. Sinä voit antaa enemmän kuin he antavat, joko heidän itsensä kautta, tai sitten vaikka pudottamalla siunauksesi täsmäpommina taivaasta.
Kun minulla on Sinut, minulla on kaikki – silloinkin, kun minulla ei ole mitään.
