“Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen” (Joh. 8:3).
Monet meistä – ehkä jo pitkäänkin Jeesuksen seurassa olleet – pelkäämme, että jonain päivänä meidät heitetään tarkimmin salattujen syntiemme kanssa Jeesuksen ja ihmisten eteen. Pelkäämme, että salaiset syntimme, ne syntimme, joista emme ole vielä päässeet irti ja jotka repivät sieluamme joka päivä, tulevat kaikkien nähtäville ja tuomittaviksi. Ehkä sinullakin on sellaista pelkoa?
Haluamme monesti piilottaa Jeesukseltakin arimmat ja kipeimmät asiamme, syntimme ja epäonnistumisemme. Olemme kyllä kuulleet, että Hän tietää meidät läpikotaisin ja tiedämme, että Hän kolkuttaa sydämemme ovelle mutta saatamme kokea liiaksi huonommuutta ja häpeää. Voimme kuitenkin pelätä, että jos todella päästäisimme Hänet katsomaan sydämemme repaleisuutta, meidät torjuttaisiin. Saati, mitä toiset kristityt ajattelisivat?
Tämä kertomuksen nainen heitettiin säälimättä Jeesuksen eteen. Hänellä ei ollut mitään puolusteltavaa, todistusaiheet olivat vääjäämättömiä. Hän ei voinut katsettaan nostaa vaan odotti jo tulevaa tuomiota. Fariseukset olivat nykyajan ihmisten tavoin valmiita kivittämään hänet, mutta mitä sanoisi Jeesus? Hän kirjoitti maahan, ehkä Jeremian kirjan sanoin (Jer. 17:13):”… jotka luopuvat sinusta, häviävät kuin tomuun kirjoitetut nimet” – saadakseen fanaattisen oikeaoppiset moralistit tuntemaan pistoksen sydämessään. Sitten Jeesus kysyi: “Onko teistä kukaan synnitön?”
Vastakohtaisuudet eivät olisi voineet olla suurempia, joukon keskellä olisi täysin julkisyntinen ja ympärillä elämänsä Jumalalla pyhittäneet miehet. Ja Jeesus saa sanoillaan aikaan sen, että jokainen joutuu poistumaan paikalta synnin pistos sydämessään. Paitsi nainen, hän makaa Jeesuksen edessä vieläkin, alastomana ja vailla pakopaikkaa. Hän saa tuomion sijaan nähdä elävän, jumalallisen armon ja rakkauden. “En minäkään sinua tuomitse. Mene, äläkä enää syntiä tee.” Armolle ei tullut ehtoa vaan se armahti täydellisesti ihmisen, jolla ei ollut muuta tarjottavaa kuin suuret syntinsä. Uskon, että tämä ehdoton armo antoi naisen elämään aivan uuden suunnan. Niin kohtaamisessa Jeesuksen kanssa aina käy. Armon vaikuttama rakkaus Jeesukseen ja kevytmielinen suhde syntiin eivät sovi yhteen.
Minusta tuntuu siltä, että tuona hetkenä tuo syntinen nainen oli koko joukon autuain eli onnellisin. Ihmisten silmissä hän oli esimerkki pilalle menneestä elämästä, joka ei johtunut vain olosuhteista, vaan naisen omista valinnoista. Mutta itsessään puolustuskyvyttömänä hän sai kohdata Jumalan. Ja se on kristinuskon “se juttu”.
Oletko pelännyt, että yhtenä päivänä sinun häpeällisimmät asenteesi, sanasi ja tekosi tulevat julki? Minä olen. Minulla on niin kipeitä epäonnistumisia, joista en voi syyttää ketään toista. Ja olen halunnut piilottaa syntejäni myös Jumalalta. Onneksi Jumala haluaa repiä kulissejamme alas, ei nöyryyttääkseen meitä vaan voidakseen armahtaa ja luoda uutta. Hän haluaa aukaista haavojamme ja valaista pimeitä kätköjämme, jottei meidän enää tarvitsisi elää pelossa ja häpeässä.
Haluaisin rohkaista jokaista meitä avaamaan sydämemme salaisimmatkin sopukat Jeesukselle. Antamaan ne Hänelle. Sitä parannuksenteko on. Uskallusta katsoa itseensä Jumalan Sanan peiliä vasten ja tulla köyhäksi. Ja uskallusta maata syntisenä Jeesuksen jalkojen juuressa. Hän ei koskaan paina epäonnistunutta ja särkynyttä alaspäin tai vie meidän ihmisarvoamme. Hän tuntee jo valmiiksi meidät paremmin kuin tiedämmekään. Hän vuodattaa luokseen tulevalle niin syvähoitavaa armoa ja rakkautta, että pelot väistyvät. Voimme seistä ihmistenkin edessä silloin rohkeasti keskeneräisinä, koska Jumala on osoittanut meille hyväksyntänsä.
