“Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi. Sitten loppuu lain rikkominen, synnistä tehdään loppu ja pahat teot sovitetaan. Iankaikkinen vanhurskaus saatetaan voimaan…” (Dan. 9: 24).
Eräänä päivänä yli 2500 vuotta sitten Daniel luki profeetta Jeremian kirjaa. Hän ymmärsi, että kansa oli pakkosiirtolaisuudessa tekemiensä syntien tähden ja alkoi rukoilla Jumalalta anteeksiantoa. Sitten Jumalan enkeli ilmestyi hänelle ja ilmoitti huikean sanoman: Kaukana tulevaisuudessa tulisi koittamaan yksi päivä, jolloin synnistä tehtäisiin loppu. Daniel sai erikoisen mutta tarkan laskutavan tuolle päivämäärällä ja tiedätkö mitä? Se hetki, jolloin synnistä tehtiin loppu, oli se hetki kun Jumalan Poika kuoli ristillä!
Ristillä tapahtui jotain paljon suurempaa ja vapauttavampaa kuin me voimme ikinä käsittää. Silloin synnistä tehtiin kokonaisuutena loppu. Siis Jumala laittoi Poikansa päälle kaikkien maailmassa eläneiden kaikki synnit ja ne sovitettiin. Jumalan näkökulmasta koko syntiongelma poistettiin Hänen ja ihmisten väliltä.
Otan toisen esimerkin, Suuren sovituspäivän (3. Moos. 16). Se on mitä syvällisin esikuva Jeesuksen ristinkuolemasta. Suuri sovituspäivä oli yksi päivä vuodessa, jolloin kansan joukosta valittu ylimmäinen pappi uhrasi viattoman uhrieläimen ja vei sen verta kaikkeinpyhimpään, Jumalan läsnäoloon. Perimätiedon mukaan verta tuli vihmoa liitonarkun kannen – armoistuimen – päälle sekä pystyyn että vaakaan, siis ristin muotoon. Tällöin Jumala antoi anteeksi kaikki kansan synnit.
Meillä saattaa olla vaikeuksia uskoa anteeksiantamuksen riittävyyteen omalla kohdallamme. Ja tässä asiassa Saatana hyökkää kimppuumme kuin karjuva leijona ja haluaa hukuttaa meiltä armon. Jos voimmekin uskoa evankeliumin olevan totta yleisellä tasolla, Saatana yrittää Raamatulla perustella, miksei se riitä meille henkilökohtaisesti. Se vetoaa joko syntiemme laatuun tai niiden määrään sanomalla, että “sinun syntisi ovat aivan liian kamalat” tai “olet rikkonut Jumalan tahtoa vastaan jo liian monta kertaa, Jumala ei jaksa enää antaa sinulle anteeksi.” Siksi Jumala vakuuttaa suuren sovituspäivän yhteydessä 2 kertaa (j. 16 ja 21), että olipa synnit millaisia tahansa, ne pyyhitään pois.
Kaikki edellä sanomani tarkoittaa tätä: Jeesus Kristus on sovittanut kaikki meidän syntimme. Anteeksiantamuksen piirissä ovat siis sekä pienet että suuret, valkoiset että mustat, vahingossa tai tahallaan tehdyt, harvoin tapahtuvat tai usein toistuvat synnit. Synti on kokonaisuutena poistettu Jumalan ja ihmisten väliltä ja siksi Jumala kutsuu meitä ottamaan tämän uskomattoman lahjan vastaan. Suurille syntisille Paavali huudahtaa, että missä synti on tullut suureksi, armo on tullut ylenpalttiseksi (Room. 5:20). Hebrealaiskirjeen kirjoittaja puolestaan vakuuttaa, että Kristus on kuolemallaan “tehnyt pysyvästi täydelliseksi ne, jotka pyhitetään” (Hebr. 10:14). “Pysyvästi” tarkoittaa jokaista päivää elämässämme ja sanaan “täydellinen” ei voida lisätä enää mitään.
Jos tämän luettuasi mielessäsi alkaa pyöriä kysymykset tyyliin, että jos “armo on noin suurta, niin onko sitten mitään väliä…”, niin olet tavoittanut hitusen evankeliumin kirkkaudesta. Ja jos sitä tavoitamme, on kuin kätemme osuisi voimavirtajohtoon. Kaiken väärinymmärryksenkin uhalla lopetan kirjoitukseni Paavalin rakkaudelliseen pyyntöön (2. Kor. 6:1): “Jumalan työtovereina me kehotamme teitä ottamaan vastaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.” Ihmeellistä, että tämä pyyntö lausuttiin uskoville? Hyvää pitkäperjantaita!
