Isä, voiko se todella riittää?

“Noilla kahdella järkähtämättömällä sanallaan, joissa hän, Jumala ei voi valehdella, hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme.” (Hebr. 6: 18)

Jumala on luvannut, että evankeliumi riittää meille pelastukseksi. Hän on luvannut, että armo riittää jumalattomallekin jumalayhteyden palauttamiseksi ja siinä pysymiseksi. Koska me ihmiset emme millään tahdo uskoa näin hyvää uutista, Jumala on vielä vannonut sen. Hän tahtoo sanoa: “Jaakko (lue oma nimesi), minä todella, todella, vakuutan ja vannon, että minä rakastan sinua, heitän kaikki syntisi meren syvyyksiin ja tuon sinut taivaaseen lopulliseen pelastuksen päämäärään. Vannon, että saat viettää ikuisuuden sylissäni, en ikinä päästä sinusta irti!”

Siteeraamassani raamatunkohdassa on ilmaus “Hänen turviinsa paenneita.” Haluaisin piirtää tästä ihanan lohdullisen kuvan eteesi. Pieni lapsi on juossut isänsä turviin ja isä on nostanut hänet syliinsä. Lapsi on ollut aikaisemmin päivällä leikkimässä lähinaapurustossa, mutta illan tultua hän ei olekaan väsymykseltään osannut löytää kotiin. Hän alkaa olla peloissaan ja vapisee kylmästä etsien tuttuja kotikulmia. Yhtäkkiä hän näkee isänsä turvallisen hahmon kaukaa tien päästä. Isä levittää kätensä ja huutaa iloisesti: “Jaakko, siellähän sinä olet, tule rakas tänne!” Lapsi juoksee isäänsä vastaan ja isä koppaa hänet syliinsä, hellittelee ja hieman toruukin. Lapsi on näännyksissä ja niin isä ottaa tämän syliinsä ja lähtee kantamaan tätä kohti kotia. Lapsi on vieläkin peloissaan tapahtuneesta ja kysyy: “Isä, löydätkö sinä meidät perille?” Isä katsoo lasta lämpöisesti hymyillen ja se riittää vastaukseksi. Hetken kuluttua lasta alkaa vaivata uusi epäilys: “Mutta Iskä, minä taisin eksyä kauas, jaksathan sinä varmasti kantaa minua näin pitkän matkan?” Isä puristaa lastaan tiukemmin kiinni rintaansa ja vakuuttaa: “En mistään maailman hinnasta enää irrota sinusta otettani, kannan sinut kotiin saakka.” Lasta alkaa itkettää. “Isä, anteeksi, aika kului niin siivillä ja minä innostuin. En osannut enää kotiin. Ethän ole vihainen?” Isääkin alkaa itkettää ja hän vastaa: “Jaakko, tiedäthän, että minä rakastan sinua. Mennään nyt kotiin, siellä on kaikki valmista ja pääset lepäämään. Nyt olet turvassa.”

Vaikka tämä oli ontuva vertaus, juuri tällä tavalla Jumala kantaa meitä kohti taivasta. Hän pyytää meitä luottamaan siihen, että Hän sekä osaa, tahtoo että jaksaa viedä meidät perille saakka. Matkan aikana on monta kivikkoa ja suota ja saatat monesti epäillä, mutta etkö silloin todellisuudessa epäile aina omia mahdollisuuksiasi tai vaikeita olosuhteita? Sinua ei ole kuitenkaan pyydetty luottamaan niihin, vaan ikiaikojen Jumalaan. Hän rakastaa sinua ja kantaa sinut kotiin saakka. Hän on sen luvannut ja jopa vannonut.