Erilaiset elämän valttikortit

“Hänen ilonsa on totella Herraa. Hän ei tuomitse silmämitalla eikä jaa oikeutta korvakuulolta vaan antaa heikoille oikean tuomion ja ajaa vakaasti köyhien asiaa.” (Jes. 11: 3-4)

Tein järjestyspoliisin töitä 10 vuoden ajan ennen loukkaantumistani ja tapasin työssäni monenlaisia ihmisiä ja näin eri ihmiskohtaloita. Eniten minua satutti nähdä lasten kärsimys. Jotkut lapset joutuivat elämään sellaisissa olosuhteissa, ettei heillä inhimillisesti katsoen ollut valoisaa tulevaisuutta edessään.

Tässä elämässä me emme saa samanlaisia “valttikortteja käteemme”. Joku joutuu kärsimään erilaisista päihderiippuvuuksista läpi elämänsä sen johdosta, että hänen äitinsä on käyttänyt päihteitä raskausaikana. Jonkun elämä on yhtä läheisriippuvuutta kun lapsuus ja nuoruus on kulunut narsistin varjossa. Yksi joutuu kärsimään masennusta, toinen jostain toisesta mielen alueen sairaudesta. Nämä ongelmat tulevat näkyviin erilaisina hankaluuksina elää “normaalia” elämää.

Me ihmiset arvioimme toisiamme sen mukaan, mitä kuulemme toisistamme ja mitä näemme toistemme elämästä päältä käsin. Samat arviointiperusteet astuvat myös seurakuntiemme sisään. Arvioimme tietoisesti ja alitajuisesti toisiamme ja arviomme on vääjäämättä hyvin pintapuolista; harva meistä tuntee toisen ihmisen pinnan alta. Sen vuoksi arviomme ja tuomiomme toisista ihmisistä menevät monesti harhaan.

Jumalan laki on kaikille sama mutta näkyvillä mittareilla mitattuna me ihmiset onnistumme sen edessä eri tavoilla. Pohjaan saakka mitattuna olemme yhtä syntisiä jokainen. Mutta arvioidessamme toisiamme “silmämitalla”, näytämme kykenevän eri tasoille jo sen takia, että saamme elämäämme erilaiset edellytykset. Näyttää siltä, että helpommalla päässeiden ja paremmilla elämän edellytyksillä varustettujen on aina suuri houkutus arvioida ja tuomita heikompiaan. Jos itsellä ei ole koskaan ollut houkutusta päihdeongelmaan, sillä helppouden mittarilla mitataan myös toisia.

Onneksi Kristuksemme on toisenlainen. Hän tietää kuinka paljon lahjoja ja edellytyksiä kullekin on annettu. Hän tietää, että joku ulkoisesti mallikristitty saattaa elää kaukana siitä, mitä hänelle oli annettu ja mihin hänet oli kutsuttu. Ja Hän näkee, että joku riippuvuuksien kanssa loppuun saakka taisteleva kristitty elää niin taiten kuin vain niillä eväillään kykenee.

Erityisen koskettavaa on Jesajan maininta, että Jeesus ajaa vakaasti köyhien asiaa. Siis juuri huono-osaisten, heikkojen ja epäonnistuneiden. Heidät Hän vetää lähelleen ja opettaa hellästi taivaan valtakunnan todellisuuksia. Hän puolustaa heitä vakaasti ja lakkaamatta. Jos syytämme heikkoja, saatammekin syyttää itseään Kristusta. Olen sanonut tämän ennen ja sanon nytkin: tulemme vielä kerran hämmästymään, miten köyhät ja heikot nostetaan kunniaan.

erilaisetelamanvaltt_IMG_4693

Kommentoi tätä julkaisua

%d bloggaajaa tykkää tästä: