“Jumala ei unohda köyhää ainiaaksi, sorrettujen toivo ei raukea tyhjiin.” (Ps. 9:19)
Tähän köyhä-sanaan tulee liittää juuri sorretut, ahdistuneet, heikot ja taakkojen alle väsyneet ihmiset. Psalmin lupaus on ihana. Jumala ei unohda yhtäkään tällaista ihmistä eikä Hän jätä auttamatta.
Se, ettei Jumala unohda ainiaaksi, ei tarkoita sitä, että Hän ylipäätään hetkeksikään unohtaisi yhdenkään ihmisen ongelmat ja tilanteen. Daavid uskoakseni tarkoittaa, että me joudumme monesti kokemaan monenlaista painetta ja kipua ennen kuin Jumala puuttuu asioihin. Vaikka apu näyttäisi viipyvän, se kuitenkin tulee.
Jumala ei viivytä apuaan kiusatakseen meitä tai ollakseen muuten vain välinpitämätön. Ei, Hän on välittävä ja lähellä oleva Jumala. Meidän kärsimyksemme tuottavat kipua myös Hänelle. Jumala tekee aina, joka päivä työtään lastensa parhaaksi. Hän käyttää monenlaisia asioita, jopa perkelettä omien suunnitelmiensa toteuttamiseksi. Niin, Jumalan vastustajakin joutuu palvelemaan meidän parastamme.
Köyhille eli sorretuilla ja ahdistetuille ei ole muuta kuin toivo. Heidän toivonsa on siinä, että Jumala kuulee ja näkee heidän kurjan tilanteensa. Daavid vakuuttaa, että tällainen toivo ei voi raueta tyhjiin. Toivo tarttuu kuin tyhjyydestä Jumalan viitan liepeisiin ja näkee jo etukäteen kuinka Jumala tulee pelastamaan ja luomaan kaiken uudeksi. Jumala iloitsee nähdessään tällaista toivoa ja siihen Hän vastaa. Jumala muistaa köyhää jo tässä ajassa lukemattomilla hyvillä lahjoillaan. Ne saattavat vielä yllättää sinut. Matkan päässä Hän kantaa sorrettunsa Taivaan kotiin ja siellä on ikuinen ilo.
