Kaikki taivaan aarteet

“Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään.” (Kol. 2: 9)

Kun elämä näyttää kurjaa puoltaan, riisuu ja lyö, on vaara alkaa katsoa omaa elämäänsä häpeästä ja mitättömyydestä käsin. Jos en voi kokea elämässäni tällä hetkellä riemua ja voimaa, saatan vajota vääränlaiseen heikkouden kehään.

Mitä Raamattu sanoo? Paavali toistuvasti ja hartaasti rukoili kaikkien Jumalan lasten puolesta, että he ymmärtäisivät, minkä lahjan he ovat saaneet – jos he sen ymmärtäisivät, he tulisivat täyteen Jumalan täyteyttä.

Tiedäthän taistelujesi keskellä, että Jumala on antanut sinulle parhaimman aarteensa, oman poikansa Jeesuksen Kristuksen? Avatessamme Hänelle sydämemme, omistamme kaiken mitä Hänellä on. Jeesus ottaa omakseen meidän syntimme, pahuutemme, kapinamme ja häpeämme. Ja Hän antaa meille oman puhtautensa, pyhyytensä, kirkkautensa ja voimansa. Hän myös lupaa olla kanssamme, pitää meistä huolta ja johtaa sekä kantaa meitä arjessamme.

Kaikki taivaan aarteen ovat siis ulottuvillasi tänään. Ne eivät vaadi sinulta parempaa elämää tai parempia lupauksia. Ne on annettu sinulle lahjana pysyvästi ja kattavasti. Ja ne mullistavat kaikkea entistä ja tuovat uusia tuulia tullessaan. Taivaan aarteet ovat juuri sinun, sillä aarteiden omistaja on ottanut sinut omakseen ja jakanut rikkautensa sinulle. Evankeliumi on uskomaton ilouutinen.

DSC08902

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: