“Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala.” (Ps. 42:2)
Kuningas Daavid oli vaikeiden olosuhteiden vanki ja koki elämänsä epätoivoiseksi. Hän oli levoton ja masentunut liian suurten vaikeuksien keskellä; ahdistus tuntui nielevän hänet sisäänsä.
Hän kuvasi odotustaan Jumalan apua kohtaan peuran janoon. Ajattele uupunutta ja väsynyttä eläintä kuivan erämaan keskellä. Janoinen peura laittaa kaiken huomionsa pienen vesiuoman löytämiseksi – ilman vettä se nääntyisi ja kuolisi.
Daavid kaipasi Jumalaa yhtä kovasti. Hän itki Jumalalle elämänsä asioita ja nääntyneenä odotti vastausta. Häntä ei enää tyydyttänyt pelkkä Jumalan apu, hän kaipasi Jumalaa itseään. Daavid ymmärsi, että vain Jumala voisi pelastaa hänet ja tarjota hänen nääntyneelle sielulleen levon.
Jumala tekee meissä jatkuvasti työtään saadakseen meidät janoamaan Häntä yhä syvemmin. Hän saattaa ehdyttää muita vesilähteitä, jotta alkaisimme etsitään todellista ja syvempää elämää Hänen yhteydessään.
Kun olet siis omien mahdollisuuksien lopussa ja huudat nääntyneenä Jumalan puoleen, olet paradoksaalisesti hyvässä asemassa. Daavid tiesi, että hänen täytyi uskossa odottaa Jumalan ilmestymistä, hän tiesi eräänä päivänä vielä kiittävänsä Auttajaansa. Samoin mekin voimme olla varmoja, että kaipaukseemme vastataan.
