“Ei hän pelkää pahoja viestejä vaan luottaa vakain mielin Herraan.” (Ps. 112: 7)
Tiedotusvälineet ovat täynnä huonoja uutisia: onnettomuuksia, rikoksia ja katastrofeja. Kun näemme millaisia kohtaloita ihmiset joutuvat kokemaan, alamme vaistomaisesti pelätä myös itsemme ja läheistemme puolesta.
Joku saattaa pelätä puhelimen soittoa sen tähden, että luulee sen tarkoittavan jotain ikävää. Joku toinen on saattanut saada huonoja uutisia joko itsensä tai jonkun rakkaan kohdalla. Kun ikäviä asioita kertyy tarpeeksi, ihminen saattaa muuttua pelokkaaksi ja ahdistuneeksi – mitä ikävää tapahtuu seuraavaksi?
Ikävät uutiset lyövät meidät helposti kanveesiin. Alamme kokea huolta ja ahdistusta ja menetämme levollisen olomme. Monesti vielä koemme, ettemme pysty vaikuttamaan asioihin tahtomallamme tavalla.
Lainaamani Psalmi viestii, että usko toimii hyvänä lääkkeenä pelkoa ja huolia vastaan. Tämä johtuu siitä, että uskon kautta ihminen tietää Jumalansa hallitsevan kaikkea ja pystyvän kaikkeen. Jos huonot uutiset yllättävät ihmiset, ne eivät yllätä Jumalaa. Ja kristitty saa myös olla varma siitä, että Jumala kuulee rukoukset.
Tällainen luottamus Jumalaan pitää pystyssä silloinkin, kun on huonojen uutisten aika. Silloin voimme todeta, että asiat todella näyttävät ikäviltä mutta meillä on Jumala, joka on avuttomien pelastaja. Saamme siirtää raskaat ahdistuksemme Hänen harteilleen ja tietää, että Hän ottaa asiat hoitaakseen.
Kyllä oli sopiva texti juuri nyt minun tilanteessa. Kiitos sinulle
Hei, kiitos kirjoituksestasi! Yritän jättää huoleni Jumalalle. Minua ahdistaa, kun tiedän, miten Ukrainassa tapetaan ihmisiä, kidutetaan ja raiskataan! Rukoilen Jumalan apua kärsiville, maailmaan eri kolkkiin heitetyille äidille lapsineen ja miehille sotakentille. Jotkut uskovat sanovat, että Jumala antaa syntisen ihmisen tuta… Minä en ymmärrä! En saata selittää itselleni, miksi Jumala sallii orjakaupan, riiston, nälänhädän, sodat… Minä olen syypää! Elän yhteiskunnassa, jossa ei ainakaan vielä ole sotaa, minulla on leipää syödä…ehkä joku ihminen välittää minusta!? Mitä minä teen?
Rukoilen…
Minusta on monasti tuntunut, etten kuulu tanne maailmaan ollenkaan. Täällä toimitaan niin eri periaattein kuin mitä itse kuvittelin. Olin kai romantikko, uskoin että ihmiset haluavat aina toisilleen hyvää, ovat valmiita edes hiukan auttamaan toisiaan, ainakin kuuntelemaan. Ajattelin, että elämä on kevyt, suloinen retki rakkaitten seurassa. Elämä olikin ristiriitainen, käsittämätön ja epäoikeudenmukainen! Olin elänyt kuvitelmissani, olin uskonut Jumalan hoitavan kaikki ongelmat vain jos rukoilisin… Mikään ei mennyt niin kuin luulin ja kuvittelin.
OLen nyt 60-vuotias,masentunut, en osannut elää elämääni. Ajattelin, että hyvä Jumala antaa minulle hyvän puolison, työpaikan ja lähimmäiset, kodin… Ei minua Jumala siunannut, sain väkivaltaisen miehen rukouksista huolimatta, menetin heti kohta laman tullessa juuri saamani viran, yritys, jonka perustin, oli heti rikollisten toimikenttänä, selkäni petti ja jalkani murtui kai syynä oli masennus. Nyt jäljellä on elämä, jolle etsin edes pientä syytä täällä kipinöidä. Muualla tapetaan ihmisiä surutta, enkö minä voisi sijaistaa sellaista elämänhaluista, mikä tehtävä minulla on?