“Jos ihmisen ihoon tulee nystyrä, hilseilevä ihottuma tai vaalea laikku ja se muuttuu hänen ihollaan spitaalitartunnaksi, hänet on vietävä pappi Aaronin tai jonkun hänen sukuunsa kuuluvan papin luo.” (3. Moos. 13:2)
Kolmas Mooseksen kirja kuvaa usean sivun verran erilaisia spitaalitapauksia. Spitaali on Raamatussa synnin vertauskuva ja siksi ohjeet ovat ajankohtaisia myös meille.
Lainaamassani tekstissä on epäselvää, sairastiko henkilö spitaalia vai oliko kyseessä esimerkiksi ihottuma. Huomaa, ettei silloin ohjeena ei ollut mennä lääkärin luokse, vaan papin.
Meidänkin elämässä on asioita ja tilanteita, joissa emme ole varmoja Jumalan tahdosta. Joidenkin asioiden kanssa joudumme miettimään, ovatko ne Jumalan tahdon vastaisia, eli syntiä. Mitä silloin on hyvä tehdä? Turvaudumme 3. Mooseksen kirjan ohjeeseen ja hakeudumme Ylimmäisen pappimme eli Jeesuksen seuraan.
Jeesukselle on hyvä kertoa kaikki ne asiat, joissa emme osaa itse tehdä päätöksiä tai joissa emme tiedä, mikä on oikea suunta. Daavidkin rukoilee Psalmeissa Jumalaa tutkimaan häntä ja johdattamaan hänet oikealle tielle.
Jeesus tietää meitä paremmin, mikä on meille hyväksi ja mikä taas on viemässä meitä umpikujaan. Umpikuja tarkoittaa usein kärsimystä syntiemme tähden. Kun annamme asiamme Hänelle, voimme olla varmoja, että Hän opastaa meitä ja kertoo, miten toimia.
Hänelle saa kertoa senkin, ettei haluaisi toimia oikein. Synti houkuttaa ja monesti olemme voimattomia niiden houkutusten edessä. Mutta turvautuessamme Jeesukseen, Hän itse vaikuttaa meissä oikeaa tahtomista ja hyviä valintoja.

Satuin minäkin tänä aamuna Naemanista lukemaan. Siitä sitten osan kertomuksen muotoonkin kirjoitin, koska siinä oli parikin asiaa, joihin en ennen ollut huomiota kiinnittänyt.
https://vaaranlaella.blogspot.com/2019/01/multaa-mukaan-kahden-muulinkantaman.html
Metsäntyttö, sepä olikin erinomainen kirjoitus!:-)