Jeesusta edeltänyt myöhäisjuutalaisuus ajatteli, että Jumala oli vetäytynyt kauaksi. Uskonnollinen elämä oli lain käskyjen pitämistä. Jumalasuhde ja sitä kautta pelastus perustui lain noudattamiseen eli ihmisen omaan aktiivisuuteen. Nykyhetkessä etäinen Jumala oli läsnä taas aikojen lopulla, tuomiolla.
Jeesus tuli ilmoittamaan Jumalan, joka tuli ihmistä lähellä – Jumala kanssamme. Hän tuli julistamaan sellaista suhdetta Jumalaan, joka oli iloista, lapsenomaista, luottavaista ja vapaata. Jeesuksen mukaan kaikki annettiin ihmisille lahjana; olihan Hän, ihmiseksi tullut Jumalakin tullut maailmaan ilman ihmisten ansioita ja vaikutusta.
Jeesuksen ensimmäiset seuraajat olivat ajan hengellisen johtajiston mielestä kirottua rahvasta, joka ei täyttänyt lain mittaa. Pietarikin työnteli Jeesusta alussa kauemmaksi toteamalla, että hän oli syntinen mies. Mutta juuri syntisiä varten Jeesus tuli ja Hänellä oli heille sanoma – Jumala on tullut teitä lähelle.
Ensimmäinen seurakunta eli tästä Herran läsnäolosta ja läheisyydestä. Siitä kumpusi sen ilo ja elinvoima, kärsimystenkin keskellä. He odottivat – Jeesuksen opetuksen mukaisesti – lapsenomaisesti saavansa Jumalalta kaiken mitä tarvitsivat. Heille kääntymys oli juuri tähän iloiseen ja lapsenomaiseen luottamukseen kääntymistä. Tätä taustaa vastaan on helppoa ymmärtää myös Uuden Testamentin yksittäistä kristittyä ja seurakuntaa kehottavat osiot: käsi Jumalan kädessä kiinni elämä oli Hengen täyttämää ja Herran tahtoa tahdottiin totella Herran antamin voimin ja Hänen läheisyydessään.
Meillä on jatkuva vaara menettää tämä tietoisuus läsnäolevasta Jumalasta. Silloin jäljelle jää vain ulkoinen ja raskas uskonto. Usko muuttuu iloisesta ja vapaasta apaattiseksi ja ahdistavaksi. Mutta tiedätkö mitä? Jeesus kutsuu sinua ja minua tulemaan tänäänkin Hänen luokseen ja jättämään Hänen käsiinsä kaiken raskaan. Hän kutsuu meitä levolliseen ja luottavaiseen uskonsuhteeseen kanssaan ja vakuuttaa, että Hän on elämässämme läsnäoleva Jumala.
