Ne bis in idem

”Heidän syntejään ja vääriä tekojaan minä en enää koskaan muista. Missä synnit on annettu anteeksi, siellä ei enää tarvita syntiuhria.” (Hepr 10:17-18)

NE BIS IN IDEM (”Ei kahdesti samassa asiassa”)

Tuon yleisen oikeusperiaatteen mukaan ketään ei saa tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi. Oikeusjuttu voidaan ottaa uudelleen käsittelyyn ainoastaan silloin, jos on näyttöä uusista tai vasta esiin tulleista tosiseikoista tai jos aiemmassa prosessissa on tapahtunut perustavaa laatua oleva virhe.

Jumalan valtakunnan lainsäädännön mukaisesti Jeesus Kristus tuomittiin kuolemaan ja kärsi rangaistuksen ihmisten menneiden, nykyisten ja tulevien syntien vuoksi. Mitään virhettä tai tosiasioiden piiloon jäämistä ei tässä prosessissa tapahtunut. Jeesuksen sijaissovituksen perusteella koko ihmiskunta julistettiin syyttömäksi ja vapautettiin lopullisesti lainmukaisesta rangaistuksesta.

Raamatun opettama viimeinen tuomio ei koskekaan enää edellä mainittuja rikoksia. Tutkittavaksi nostetaan tällä kertaa se, millä tavoin me ihmiset suhtauduimme elämämme aikana Jumalan Poikaan. Kysymys on siitä, suostuimmeko vastaanottamaan Jeesuksen vai torjuimmeko hänet. ”Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskoivat häneen.” (Joh 1:12)

Kirjoittaja: Markku Sarento

DSC05058

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s