Rukouskoulussa, osa 6: rakastavan katseen alla

Miten olenkaan kaivannut kokea isän rakastavaa katsetta? Katsetta, jonka edessä saa suoristua, tulla näkyväksi ja vastaanottaa siemenen, joka itäisi luottamuksen arvoista elämää.

Olen hakenut sitä Taivaan Isältä, laittanut itseni mutkalle, kolkuttanut ovea ja juossut karkuun – jotta Isä katsoisi lämpimästi.

Miten voisi opetella rukousta, jos pelkää kohtaavansa jonkun, jonka rimaan ei koskaan yllä? Jos saatavana on vain ehdollistettua rakkautta?

Jotkut pelkäävät, että armosta opetetaan liikaa. Itse olen sitä opettanut jo yli 15 vuotta ja silti vasta nyt uskallan raottaa ovea ja antaa Isän katseen pyyhkiä pois vanhaa ja muotoilla uutta.

Isän rakastavan katseen alla on turvallista hypätä ja pudota. Yrittää, epäonnistua ja yrittää uudelleen. Pelko työntää etäälle, rakkaus houkuttelee lempeällä kutsullaan.

Rukous on rakkautta. Se on astumista rakkaussuhteeseen. Ja mitä olisikaan rakkauden lähteestä ammentaa toisille? 

Ajattele, jos myös parisuhteeseen ja ystävyyteen, isä-lapsi -suhteeseen saisi tuotua rakastavan katseen, joka on täynnä luottamusta? Rukous luo elämää joka suuntaan.

Julkaissut Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

One thought on “Rukouskoulussa, osa 6: rakastavan katseen alla

  1. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä sana ”armo” oikeastaan pitää sisällään. Sen kyllä ymmärrän, että pelastun, siis pääsen kerran Jumalan valtakuntaan, kun tämä aika päättyy. Se tapahtuu yksin armosta Jeesuksen uhrin tähden. Mutta kai armo jotain merkitsee jo nyt. Mitä se merkitsee elämän haasteiden kohdatessa, tulevaisuuden uhkakuvien edessä, menneisyyden mokien ja niiden seurausten painaessa? Tämä ei enää olekaan yhtä selvää.

    Sinä, Jaakko, olet käsitellyt tätä teemaa enemmän kuin useimmat muut julistajat. Mutta joskus kysyn, oletko armollisempi kuin itse Jumala? Uskallanko uskoa niin paljon? Onko minun Jumalani hymyilevä? Kumpi on menettänyt uskonsa: minä Jumalaan vai Jumala minuun?

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: