”Syvyydestä minä huudan Sinua, Herra, kuule minun ääneni. Tarkatkoot Sinun korvasi rukoustani…”

Tämän synnintunnustuksen sanat ovat minulle aina yhtä koskettavat. Varsinkin silloin, kun olen joutunut hengelliseen erämaahan ja näköalattoman pimeyden keskelle. Jumala tuntuu olevan valovuosien päässä, kun hädän keskeltä lähetettyihin rukoushuokauksiini ei vain kuulu vastausta. 

Askelmerkkejä eteenpäin ei näy, vaikka kuinka tähyilen aamuruskossa kointähden koittavan. Hengellinen polkuni on kivinen ja mutkainen sekä kaiken lisäksi kuin takiaispensaiden ympäröimä. Vaikka tiedän tämänkin vaiheen olevan Jumalan sallima ja, että kaikki tulee Häneltä, niin silti luottamustani koetellaan äärimmilleen. Epäonnistumiset, synnit ja menneisyyden virheet piinaavat mieltäni, vaikka tiedän, että armonmerestä onkiminen on kielletty.

Kaikkivaltias Jumala uhrasi Poikansa Jeesuksen minun ja myös sinun syntiesi sovitukseksi. Se on kertakaikkisen täydellinen sovitus sille, joka vain tahtoo tähän uhriin laittaa uskonsa ja toivonsa. Sillä:”Niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus ois, Hän ei ketään luotansa sulje, eikä karkoita yhtään pois.”

Synnintunnustuksen viimeinen lause, siis rukous, ripustautuu Kaikkivaltiaaseen Kolmiyhteiseen Herraan:”Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki”.

Sinä, joka nyt koet olevasi elämäsi erämaassa ja kuin veljiään rakastava Joosef pimeässä syvällä kaivossa, rohkaisen Sinua rukoilemaan tuon synnintunnuksen sanoin. Siinä ihminen tunnustaa oman mahdottomuuteensa ja  syntisyytensä turvautuen anteeksiantavan, armollisen ja kaikkia rakastavan Jumalan hyvyyteen.

M.E.