Kevät tunkeutuu kuin väkisin jään ja roudan alta esiin. Vielä kuukausi taaksepäin siitä ei ollut kuin vuodenaikojen ikiaikainen lupaus. Lupauksen varassa eli nurmimatot kuin kuolleessa tilassa, lupausta muistellen ammensivat pihakukat toivoa armotonta kylmyyttä vastaan.

Jumala on neuvonut luonnolle elämän tien: kevään. Elämän tie ojentelee ensin kohmeisia jäseniään kuin heräten pahasta unesta, sitten havahtuu pyrähdyksenomaiseen kasvuun. Vain kirkkaalta taivaalta paistava aurinko on sen voimana nousta kuolleista elämään.

Myös ihmiselle Jumala neuvoo elämän tien. Sielun pakkasessa ei voisi uskoa kevään koittavan, on uskottava vain lupaukseen siitä, että Jumala ei tuijota avuttomana nykyhetkeen vaan on jo iloisena luomassa tulevaa kevään ensikasvua.

Jumala on se taho, joka neuvoo – ei sinua kohti elämää – vaan elämän kohti sinua. Sinun ei tarvitse kurkottaa jäisin jäsenin korkeuteen vaan Hän – palava tuli – on astunut alas kirkkaudesta sulattaakseen mahdottomat jäälohkareesi ja saadakseen sinut jälleen keväisiin ilon väreihin.

Katso tänään ikkunasta ulos ja huomioi luonnon varovainen nousu kohti kauneutta. Se tekee sen Jumalan voimasta. Ehkä huomaat siinä missä hetki sitten oli jättimäinen lumivuori, vihreiden korsien hapuilevan esiin? Ehkä kuulet jälleen lintujen iloisen laulun. Minä luulen, että ne laulavat näin: ”Jumala teki sen jälleen! Jälleen hän voitti kylmän ja roudan, jälleen hän määräsi elämän kuoleman sijaan! Ylistäkäämme Häntä!”

Voisiko olla, että jokainen kiitos Luojallemme raksauttaisi jäätynyttä sydäntämme kohti uutta kevättä? Voit ajatella, että talvi on raiskannut kohdallasi kaiken liian monesti. Voit ajatella, että sinulle ei suoda enää elämän tien riemua. Voi miten väärässä olet. Talvet ovat meillekin pakollisia taipumisen aikoja. Miten muuten osaisimme riemuita pienten lasten tavoin kevään ihmeestä, aina uudelleen? Jos emme kokisi talven tappavaa voimaa, miten ymmärtäisimme kevään olevan aina yhtä suuri armon lahja? Miten välttyisimme kuvittelemasta, että osaisimme itse hallita vuodenaikamme?

Kristityn vuodenajat ovat välttämättömiä. On aikoja, jolloin saat täysin rinnoin laulaa lintujen ylistysvirttä ja aikoja, jolloin olet kauhusta kankeana roudan myllätessä sisuskalujasi. On aikoja, jolloin kaikki sinussa kasvaa ennätysvauhtia, on aikoja, jolloin hyvästelet viimeisenkin sitkeän lehden.

Vuodenajat muuttuvat, Jumala ei. Hän ei ole kuoleman vaan Elämän Jumala. Hän tuli lahjoittaakseen meille yltäkylläisen elämän. Hän tuli ja teki kaiken tarvittavan, jotta me saisimme vain ottaa vastaan kiitollisin mielin.

Jumala ei saa luontoa syttymään vaatimalla. Aurinko tekee vaatimukset turhiksi, se pakottaa sulamaan ja kasvamaan. Samoin Kristuksen rakkaus saa jäisimmänkin sydämen hehkumaan.

Kutsu on jokapäiväinen. Kaikki kevään puutteesta kärsivät: Elämä odottaa sinua syli auki. Ehkä tänään on lumimassojen aika väistyä, jotta sielusi saa lentää pikkulinnun vapaudessa?