Etkö Jumalani käskenyt meren seisahtua omalle rajalleen?
Miksi se silti jatkaa lyömistä,
miksi se silti kuohuu aina yli?
Aallot eivät tottele,
eivät tunne armoa.
On vain rannatonta riehuntaa.

Sydämeni on sirpaleina,
kysyn itkien:
Unohditko minut,
vai etkö koskaan muistanutkaan?

Mutta antautuessani toivottomuuteen
kuulen hennot sanat:
”Minä olen laskenut jokaisen hiuskarvasikin.”
Silloin, murtumisen keskellä,
en ole enää yksin.

Vaikka meri ei tunne rajaa,
Hän tuntee minut.
Vaikka myrsky jatkuu,
minun hiuksenikin on laskettu,
eikä Jumalani ole minua unohtanut.