Huolehtiva paimen

“Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Minä kaitsen laumaani, niin kuin sitä tulee kaita” (Hes. 34:16).

Raamattu vertaa usein Herraa Jeesusta Paimeneksi ja Hänen omiaan lampaiksi. Tämä on hyvin sielunhoidollista, sillä lampaat ovat uppiniskaisia ja tyhmiä eläimiä, joiden luonteeseen kuuluu jatkuva eksyminen. Lampaat tarvitsevat hyvinvointiinsa paimenen huolenpitoa ja hereilläoloa.

Hyvä paimen tarkastaa lampaidensa voinnin joka aamu viedessään heidät niityille ja jälleen tuodessa heidän takaisin lammastarhaan. Hän hoitaa väsyneitä ja sairaita erityisellä hellyydellä ja on aina valmis puolustamaan heitä kaikkia vaaroja vastaan. Yhtään omaa lammastaan paimen ei päästä eksymään vaan hän etsii ja löytää harhailevat lampaat takaisin luokseen.

Tällainen Herra Jeesus meillä on. Hän tietää meidän tarvitsevan hänen huolenpitoaan jokaisena päivänä. Hän nostaa meidät kuin pienen karitsan harteilleen ja kantaa meitä, kun emme itse jaksa. Hän taistelee meidän ongelmiemme puolesta ja johdattaa meitä tarkasti. Hän ei jätä eikä hylkää.

Hyvä Paimen rakastaa lampaitaan niin syvästi, että hän on valmis antamaan henkensä puolustaessaan niitä. Niin on Herramme Jeesus Kristus tehnyt. Hän antoi henkensä meidän puolestamme, jotta me saisimme olla vihreillä niityillä ja elävän veden luona.

window-3807390_1920

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: