“Isät kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, niin kuin he näkivät hyväksi, mutta Jumala kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään” (Hebr. 12:10).
Jos katsoisit huipulla olevaa kilpahiihtäjää tavanomaisessa kesäharjoittelussa, mitä näkisit? Saattaisit katsella miestä tai naista hyppimässä suolla taakka selässään, uupuneena ja turhautuneena. Saattaisit pitää häntä huono-osaisena ihmisparkana, jos et muistaisi että Olympiavuosi lähestyy.
On väliä millä aikaperspektiivillä elämää tarkastelee. Jos kilpahiihtäjä unohtaa tavoitteensa ja määränpäänsä, hän uupuu tuhansiin mielettömiin harjoituksiin. Jos hän tarkastelee elämänsä mielekkyyttä vain yhden harjoituskesän aikavälillä, häneltä sammuu motivaatio ja toivo.
Kilpahiihtäjän tavoin kristittyä saatetaan harjoittaa suolla taakat selässä. Edessä on jotain paljon kunniakkaampaa kuin podiumpaikka Olympialaisissa. Seistessä Valtaistuimen edessä valkoisissa vaatteissa ja saadessa voitonseppeleen, jokainen kurimukselta tuntunut hetki saa merkityksen.
Jos katsomme elämää vain tämän hetkisen suotaipaleen kautta ja mittaamme merkitystämme vain nykyisten taakkojen mitalla, olemme kadottaneet tähtäyspisteemme. Jos kilpaurheilija tarvitsee tinkimättömän ohjelman tavoitteeseensa, samoin on Jumalan lapsilla tinkimätön elämänsuunnitelma.
Emme ole aina Suunnittelijan kanssa samaa mieltä. Jotkut harjoitteet tuntuvat kestävän loputtomiin ja jotkut tuntuvat mielettömiltä. Mutta jos näkisimme elämämme tulevasta kunniasta käsin, palaset saattaisivat osua uskomattoman sopuisasti paikoilleen.
