“Kun Ussiasta oli tullut mahtava, hänen sydämensä ylpistyi, niin että hän toimi kelvottomasti” (2. Aik. 26: 16).
Kerran Jumala rakastaa meitä ja Hän on kaikkivaltias, miksi elämässämme ei ole vain hyviä päiviä, onnea, täyteyttä ja menestystä?
Vastaus löytyy useista Raamatun ihmisten kertomuksista. Kuningas Ussia on yksi esimerkki. Hän eli Jumalan yhteydessä sinne saakka, kunnes saavutti valtavan menestyksen – silloin hän lankesi rumasti.
Sama surullinen kertomus nähdään kuningas Salomon elämässä. Ajattele: hän kirjoitti kolme kirjaa Raamattuun, sai viisautta enemmän kuin kukaan toinen, saavutti huikean menestyksen ja onnen ja mikä oli kaiken lopputulos? Salomo lankesi pois Jumalan yhteydestä.
Apostoli Paavali sai puolestaan niin lennokkaita hengellisiä näkyjä ja elämyksiä, että hän olisi pullistunut kuin vesi-ilmapallo puutarhaletkun päässä, ellei Jumala olisi pitänyt häntä kurssissa. Paavali joutui hyväksymään arkeensa niin kipeitä asioita, että niitä kuvasi sanat “Saatanan enkeli rusikoi minua päivästä päivään.”
Näyttää siltä, ettei langennut ihmisluonto voi kestää pelkkää paistetta. Tai kestää kyllä muttei Jumalan yhteydessä. Jumalalla on aarteita annettava ja parhaimmat niistä taidetaan antaa pimeyden kätköistä?
