Kerro eteenpäin:
- Share on Facebook(Avautuu uudessa ikkunassa) Facebook
- Email a link to a friend(Avautuu uudessa ikkunassa) Sähköpostitse
- Tulosta(Avautuu uudessa ikkunassa) Tulosta
- Share on WhatsApp(Avautuu uudessa ikkunassa) WhatsApp
- Share on Threads(Avautuu uudessa ikkunassa) Threads
- Share on Pinterest(Avautuu uudessa ikkunassa) Pinterest
- Share on LinkedIn(Avautuu uudessa ikkunassa) LinkedIn
- Share on X(Avautuu uudessa ikkunassa) X
- Jakamistapoja
- Share on Reddit(Avautuu uudessa ikkunassa) Reddit
- Jaa Tumblr palvelussa(Avautuu uudessa ikkunassa) Tumblr
- Share on Telegram(Avautuu uudessa ikkunassa) Telegram
- Share on Mastodon(Avautuu uudessa ikkunassa) Mastodon
- Share on Nextdoor(Avautuu uudessa ikkunassa) Nextdoor
- Share on Bluesky(Avautuu uudessa ikkunassa) Bluesky
Tärkeä aihe.
On tuskallista seurata elämänsä päivien kulumista ikäänkuin ikkunan takaa ja ymmärtää ettei itse ole niissä kunnolla mukana, ettei elä niissä olevia mahdollisuuksia todeksi. Ja että hukatut hetket ja rakkaiden kanssa ja tarjottimella ojennetut mutta sivuutetut mahdollisuudet eivät koskaan palaa.
Myös ns. työuran menetetyt mahdollisuudet kirpaisevat, ainakin silloin kuin identiteetti on vuosien tai vuosikymmenten aikana vahvasti rakentunut ammatillisen minän ympärille.
Siihen kipuun tässä videossa oli niin kauniisti ja kannustavasti Kristuksen totuutta ja tuoksua. Tuntuu tosi tärkeältä ja hyvältä kuulla jälleen, että Kristuksen kanssa on ihan oikeasti Elämä.
Kiitos.
Haluaisin kommentoida,mutta taas käy niin,että en löydä oikeita sanoja.Kiitos Jaakko,sun tulkinta Jumalan Rakkaudesta on niin koskettavaa ja niin tyhjentävästi ilmastu,että se ei voi olla hoitamatta pientä sieluparkaa . Kiitos.
t.E-M
Hyvä Jaakko,
kuten aiempi kommentoija totesi, tämä on tärkeä aihe. Kiitos, että toit asian esille henkilökohtaisesta näkökulmasta. Ihan hyvää ’kaavamaista’ opetusta on paljon tarjolla. Se vain lähtee siitä, että ihmisellä on halu ja voima tehdä niin kuin neuvotaan eli kuten ’laki kertoo’. Sitten voi olla tyytyväinen Jumalan edessä siihen, että ’kylläpä olenkin kehittynyt uskovainen, kun en retkahtanut noihin asioihin (muista ’pikku’ jutuista ei puhuta…)’. Pystyn myös muka katumaan ja antautumaan. Mutta kun itsensä joutuu aidosti kohtaamaan, niin ei voi päteä. Jäljelle jää se, että onko Kristus minua varten ja riittääkö Hänen armonsa. -Timo L