One thought on “Viikon ajatus: vko 51”

1. Kiitos, Eija.

   Kuva on aivan kuin minun elämästäni vuosia sitten! Olin samankaltaisessa paikassa, keskellä yhtä elämäni pahinta kriisiä. Päädyin sinne vuorten keskellä käytännön olosuhteiden pakottamana kun tarvitsin matkallani majapaikan. Ajoin sinne pimeässä ja lumimyrskyssä, näkyvyys oli olematon.

   Oivalsin tämän julkaisusi avulla: Vuoret voivat väistyä myös siten, että ne väistyvät näkyvistämme.

   Tuossa vuoristoisessa paikassa majoittuessani se konkretisoitui siten, että saavuttuani ko. paikkaan vuoret olivat tiheän pilvimuurin peitossa ensimmäiset päivät. Katsoin aamuisin ikkunasta kohti vuoria ja odotin, että saisin nähdä niiden huiputkin. Eräänä aamuna minut valtasi ilo: pilvimuuri oli väistynyt ja auringon kirkkaus valaisi valkean maiseman! Puhuttelevasti ehkä juuri kolmantena päivänä?

   Hieman myöhemmin lähdin toisen matkalaisen kanssa lumikenkäilemään vuorelle. Elämäni ensimmäinen vuoristokenkäily. Aurinko valaisi huikaisevan maiseman, riemu ja kiitollisuus mieleni.

   Oli hyvä saada muistutus tuosta elämäni hetkestä. Se, mikä on tänään pimeyden peitossa, voi huomenna olla hiukaisevan kirkkauden paljastamaa. Pilvet väistyvät ja valo voittaa pimeyden.

   Lataa...