Annoin elämäni Jumalalle,
kaiken, minkä omakseni otin,
kannoin Golgatalle.
Viimeistä lankaa en olisi luovuttanut,
tiukasti pidin kiinni,
en sittenkään kaikkea uskaltanut.
Mutta Hän riisui sen käsistäni,
varovasti, ei repien.
Minulle jäi putoaminen.
Pelkäsin.
Annoinko jo liikaa?

Mutta en pudonnut tyhjyyteen,
en pudonnut Hänen käsistään,
vaan Hänen syliinsä pehmeään.
”Vaikka minä tekisin vuoteni tuonelaan,
sielläkin Sinä olet”.
Ottamassa kiinni.
Ja mikä on Hänen käsissään,
on turvassa, kuinka ikinä käykään,
vaikka minun käteni
olisi täynnä tyhjää.