Lohduton itku muuttuu iloksi

On silmiinpistävää, miten paljon Raamatussa kuvataan naisia, jotka eivät saaneet lapsia. Tällaisia lapsettomuuden kanssa taistelevia naisia oli kaikkien patriarkkojen vaimot (Saara, Rebekka ja Raakel – ja juuri patriarkoillehan Jumala oli luvannut jälkeläisiä kuin tähtiä taivaalle!) Samoin lapsettomuudesta kärsivät profeetta Samuelin äiti Hanna, joka katkerasti itki Herran temppelissä lapsettomuuden tuomaa kurjuuttaan ja häpeäänsä. Herra vastasi, ja Hanna sai synnyttää Israelin suurimman Tuomarin (kansan kaitsijan ja Herran tahdon ilmoittajan) Samuelin. Edelleen samaa ongelmaa koki Simsonin äiti, jonka nimeä Raamattu ei mainitse. Herran enkeli ilmestyi Simsonin isän Manoahin vaimolle ja ilmoitti: ”Minä tiedän, että sinä olet hedelmätön etkä ole voinut saada lapsia. Kuitenkin sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan.” Tämä poika ei ollut kuka tahansa, vaan häntä Herra käytti vapauttaakseen nääntyneen Israelin kansan filistealaisten vallan alta. Lopuksi mainitsen Uuden testamentin puolelta Sakariaan vaimon Elisabethin, joka oli ollut lapseton ja vuosikymmeniä. Kun hän enkelin lupauksen johdosta sai synnyttää Johannes Kastajan, Elisabethin riemu hänen häpeänsä poistamisesta oli suunnaton.

Nämä kaikki naiset joutuivat elämänsä aikana kestämään suunnatonta häpeää vuosien, joskus vuosikymmenien ajan. Heitä pidettiin lapsettomuutensa takia kummajaisina, vähempiarvoisina, heidän naiseutensa oli huonompaa, kyseenalaista ja ehkä heidän ajateltiin kokevan Jumalan rangaistusta syntiensä tähden. Elämä näytti heistä sietämättömän kivuliaalta (emme kykene ymmärtämään sen ajan kulttuurin lapsettomuuden tuomaa kärsimystä) ja heistä näytti, että he olivat joutuneet Jumalan katseen ja suosion ulkopuolelle. Varsinkin, kun he saivat todistaa lasten kanssa leikkiviä äitejä joka naapurissa ja kadun kulmassa. Useita näitä naisia – ellei kaikkia – kiusattiin häpeilemättömällä tavalla.

Mutta mitä sitten tapahtuikaan? Jumala muutti mahdottomat tilanteet ja antoi näiden naisten saada lapsia aivan ihmeen kaupalla. Näistä syntyneistä lapsista tuli voimakkaita aseita Jumalan suunnitelmiin. Tätä ajatellessani en voi tulla muuhun lopputulokseen, kuin että Jumalan täytyi antaa näiden sankarien vanhempien kokea lukuisia epätoivon vuosia, jotta Hänen toimintaansa ei sekoittuisi ihmisen mahdollisuus ja voima. Näiden vanhempien mahdollisuudet saada lapsia täytyi mennä nollaan, jotta Jumala saisi jatkosta kaiken kunnian.

Nämä häpeän ja alamittaisuuden kanssa painivat naiset saivat kokea elämässään todellisen muutoksen. Voi hyvällä syyllä sanoa, että heidän lohduton itkunsa muuttui suunnattomaksi iloksi. He näkivät lapsettomuutensa olevankin korkeammissa käsissä ja saadessaan lapsia he huomasivat olevansa Jumalan suunnitelmien keskipisteessä. Mutta pysähdy tähän ajatukseen: He olivat Jumalan huomion ytimessä myös niinä vuosina, kun häpeää kantaen eivät tienneet mitään tulevasta ilosta ja Jumalan toiminnasta!

Jos olet lukenut pitkän johdannon ajatuksella, tiedät, mitä aion sanoa seuraavaksi. Mistä tiedät, etteivät sinun tämän päivän tai aikaisempien päivien, kuukausien tai vuosien kärsimykset ja häpeä ole vain alkuvalmisteluja Jumalan kirkkauden esiintuloon? Eivät Raamatun ihmiset saaneet oman kurjuutensa keskelle Jumalan ilmoitusta kaiken tarkoituksesta. He kokivat todella ja aidosti heidän elämänsä olleen hukkaan heitettyä. Ja juuri silloin he olivat valmiit antamaan kunnian yksin Jumalalle siitä kaikesta, mitä Hän tulisi heidän kauttaan tekemään.

Jos koet siis alamittaisuutta, häpeää ja huonommuutta toisiin nähden, älä luovuta toivoasi! Jos koet tilanteessasi inhimillistä mahdottomuutta, älä ollenkaan suostu ajattelemaan, että Jumala kokisi samoin. Voi näet hyvin olla, että sinua viedään Raamatun naisten viitoittamaa tietä kokemaan inhimillisen ja järjen tason kuoleman, ennen kuin Jumala paljastaa kirkkautensa sinun elämäsi kautta toisille.

Selvää on, että Jumalan kansa on tänään monien suurten ja hallitsevien vihollisten ahdistama. Se tarvitsee niitä Jumalan miehiä ja naisia, jotka nousevat vastarintaan Jumalan kutsumina ja Hänen Henkensä voimassa. Ja näitä Jumalan ihmisiä valmistellaan epätoivon ja kärsimyksen koulussa. Jotta kunnia olisi yksin Jumalan!

IMG_4607

3 vastausta artikkeliin “Lohduton itku muuttuu iloksi”

  1. Se heikkous, ja kipu, jonka tuot esiin, antaa tilaa ja mahdollisuuden olla sitä samaa itse..hoitavalla tavalla. Ei vain se, että joku sanoo ”kyllä se siitä pian poistuu” ja että piristy nyt vaan, puhutaan jostain muusta…” On asioita, ja tilanteita, joista ei aina päästä pois. On jaksettava sietää kiusaamista, ja kipua pitkään. Jos missään ei ole tilaa olla hyväksyttynä ja rakastettuna niin, se voi sairastuttaa ihmisen. Tilan antaminen, lohduttava ja suojeleva armollisuus, hiljainen myötäeläminen helpottavat pimeän laakson kulkijaa. Onneksi on myös niin, että Jumalan kirkkaus ja ihmeelliset suunnitelmat usein kätkeytyvät kummallisiin teihin. Lopulta voi ilo myös pulputa aidosti esiin😃!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s