Kuka voi syyttää kristittyä?

“Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala – mutta hän julistaa vanhurskaaksi!” (Room. 8:33)

Kuka voi syyttää Jumalan lapsia? Saatana ainakin ja se tekee sitä meille jatkuvasti. Saatana syyttää meitä omassatunnossamme, ottaa esiin raamatunkohtia ja haluaa painaa meidät maahan ja tuhota uskomme. Sen syytökset ovat erittäin voimakkaita ja päätarkoitus niillä on erottaa meidät armollisesta Vapahtajasta.

Myös me ihmiset syytämme toisiamme. Osoittelemme toisiamme sormella ja näytämme löytämiämme puutteita. Ihminen myös monesti syyttää itse itseään. Itsesyytösten alta on joskus vaikeaa päästä pois.

Mutta on yksi taho, jonka suhtautumisella meihin on erityisen paljon merkitystä. Se on kolmiyhteinen Jumala. Hän on ainoa taho, joka todella pystyy syyttämään meitä synneistämme, koska Hän on Pyhä ja syntimme loukkaavat Häntä. Hän on myös se taho, jonka syytöksellä on merkitystä. Jos Jumala syyttää meitä, olemme kadotettuja.

Mutta voi mitä ihmettä! Jumala, joka voisi meitä syyttää, onkin julistanut meidät vanhurskaiksi! Hän on siis asettunut meidän puolellemme ja ja sanoo: “En näe rakkaassa lapsessani mitään moitetta tai puutetta. Hyväksyn hänet yhteyteeni ja asetun suojelemaan häntä.”

Paavali jatkaa kysymällä, kuka voi tuomita meidät synneistämme kadotukseen. Vastaus on Kristus. Mutta Hän on kuollut syntiemme takia ja tänään rukoilee puolestamme. Hän on siis puolellamme! Jos Jumala on näin puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan (8:31)? Kolmiyhteinen Jumala rakastaa ja armahtaa meitä. Muiden tahojen syytökset menettävät tämän armon suuruuden takia kaiken merkityksen. Voi mikä evankeliumin suunnaton kirkkaus!

Julkaissut Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: