“Yöllä Paavali näki näyn. Makedonialainen mies seisoi hänen edessään ja pyysi: `Tule Makedoniaan ja auta meitä.´” (Apt. 16:9)
Paavali oli toisella lähetysmatkallaan Trooaassa, Aasian maakunnan luoteiskulmalla. Hän näki yöllä näyn, jossa nykyisen Kreikan alueella asuva mies pyysi häntä auttamaan häntä ja maanmiehiään. He olivat hädässä ja tarvitsivat evankeliumia.
Jumala antaa tätä samaa näkyä meille joka päivä. Me näemme sen puistossa makaavassa alkoholistissa. Samoin yksinhuoltajaäidin liian raskaassa arjessa. Näemme sen elämäänsä kyllästyneissä ihmisissä, jotka ovat menettäneet toivonsa ja päämääränsä. Näemme sen liian monissa kristityissä, jotka taistelevat riittämättömyytensä kanssa.
“Auta meitä”. Me kyselemme Jumalalta, mikä voisi olla minun paikkani Hänen suunnitelmassaan. Hän osoittaa meille kärsivää naapuriamme, ystäväämme, työkaveriamme ja kuistaa: “Auta Häntä”.
Me autamme kärsivää maailmaa ja kärsiviä ihmisiä asettumalla heidän rinnalleen. Olemalla ihmisiä. Kärsivä ihminen ei kaipaa ylhäältä annettuja neuvoja ja ohjeita, hän kaipaa lähimmäisen rakkautta. Tunnetta siitä, että toinen oikeasti välittää.
Jos meistä näkyy ihmisyys ja aito välittäminen, silloin meille avautuu väyliä kertoa elävästä ja todellisesta kärsivien Auttajasta.
“Auta minua” on minun huutoni. Ja ehkä myös sinun. Me tarvitsemme toisiamme. Rohkaisua, vierellä kulkemista.
Samalla se on lähimmäisen huuto minulle. “Herra, älä anna minun katsoa vain omaa puutettani, anna minun nähdä Sinun silmin. Anna minun tuntea Sinun sydämesi kautta.”
Tässä, “Auta minua” tekstissäsi on jälleen jotain sellaista joka ihmetyttää?
Mietin mikä on oman elämäsi tarina, kuinka sinusta on tullut Sinä? En ole kovin kauaa “sinua” lukenut – siis tekstejäsi, enkä kaikkia nytkään, jotkut vain valiten. Kauniisti ja sydämellisesti kirjoitat, koskettavasti. – Jotain samaa tässä kuin omassa blogissani (blogitaivas.fi. usko toivo ja bloggaus)
Tärkeintä tässä elämässä ja maailmassa olisi että voisimme jotenkin auttaa lähimmäisiämme ja ennen kaikkea julistaa/kertoa hyvää sanomaa niin että mahdollisimman moni löytäisi Elämän, sen todellisen ja ikuisen Elämän johon meidät on alunalkaen luotu. Ei ole mitään muuta niin tärkeää.
Olen itse “rakastunut” rukoilemiseen, koska siinä olen lähimpänä Jumalaa kuin missään, ja rukous onkin päätehtäväni koska muutoin katselen elämää sivusta, syrjästä suurimmaksi osaksi.
Ilman Pyhän Hengen apua ja läsnäoloa en siihenkään pystyisi, mutta Hän on uskollinen ja kuten tiedämme,
Hän rukoilee meissä lakkaamatta sanomattomin huokauksin. – Ja kirkastaa Kristusta, meidän ja maailman, kaikkien häneen katsovien ja uskovien Vapahtajaa ja Pelastajaa.
Käsittämättömin asia mikä koskaan on voinut ja voi tapahtua. Siis:” Enkö Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi..”!!
Kiitos sinullekin joka jaat Aarretta lukijoillesi!
Kiitos Tuulikki!!😊