Hieman armollisuutta?

“Efesokseen saapui Apollos-niminen juutalainen, syntyisen Aleksandriasta. Hän oli puhetaitoinen mies ja hyvin perehtynyt kirjoituksiin.” (Apt. 18:24)

Apollos-nimisestä juutalaisesta miehestä oli tullut kristitty. Hän tunsi Raamattunsa hyvin, hänellä oli selvästi opettamisen armolahja ja hänestä mainitaan, että “hän puhui Hengessä palavana”, eli Pyhä Henki vaikutti vahvasti Apolloksen opetuksessa.

Mutta me huomaamme, että Apolloksen ymmärryksessä ja opettamisessa oli puutteensa: hän ei ollut ymmärtänyt kristillistä kastetta vaan opetti edelleen Johannes Kastajan tyyliin parannuksen kastetta. Apollos ei myöskään tiennyt, että kristityt saisivat Pyhän Hengen uskoontulossaan.

Onneksi Apolloksella oli armollisia ja kypsiä kristittyjä ympärillään. He eivät alkaneet juoruta Apolloksen puutteista vaan tarkensivat hänelle kristillisen opin pääkohtia. Apollos oli itse myös kyllin nöyrä ottaakseen opetusta vastaan ja hänestä tuli vahva ase Jumalan käyttöön.

Tässä on selvä opetus meille. Mekin näemme toisten kristittyjen ja yhteisöjen puutteellista ymmärrystä ja olemme vaarassa katsoa heitä alaspäin ja ilkkua heidän puutteilleen. Mutta Jumala käytti Apollosta hänen puutteistaan huolimatta. Jumala tiesi, että Apollos oli matkalla kohti Kristuksen täyttä ymmärrystä.

Matkalla me olemme kaikki. Olemme kehityksessämme eri vaiheissa ja kirkkokuntina näemme asiat eri tavalla. Joku totuus on toiselle selvempi kuin toiselle. Silti Jumala voi käyttää meitä itse kutakin vajaasta ymmärryksestämme tai elämästämme huolimatta.

Ylpeys estää kohtaamisen ja kasvun. Kun minä pidän itseäni liian oikeaoppisena kuullakseni toisten tärkeitä huomioita, olen vaarassa jämähtää paikoilleni. Sen sijaan, että juoruan toisten kristittyjen puutteista, minun tulisi rukoilla heidän puolestaan. Ja rohkaista heitä jatkamaan ja omistamaan yhä suuremman Kristuksen.