”Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luokseen aviorikoksesta tavatun naisen. He asettivat hänet väkijoukon keskelle.” (Joh. 8: 3)

Jeesus joutui kovaan testiin. Hänen eteensä heitettiin suuren väkijoukon paikalla ollessa aviorikoksesta syytetty nainen. Jumalan lain mukaan tällainen nainen ja myös mies tuli tappaa.

Jeesus vastasi erikoisella tavalla: Hän ei vastannut mitään vaan kirjoitti sormellaan hiekkaan. Tärkeää ei ole se, mitä Jeesus kirjoitti vaan se, miksi Hän kirjoitti. Sapattina ei nimittäin saanut kirjoittaa, koska se luettiin työn tekemiseksi. Poikkeuksena oli kirjoittaa hiekkaan tai pölyyn, josta kirjoitus häviäisi tuulen mukana pois – sitä ei laskettu työksi ja se oli siis sallittua.

Jeesus vastasi syyttäjille: ”Minä kyllä tunnen lain ja sen sovellukset pienintäkin yksityiskohtaa myöten.”

Sitten Jeesus suuntasi sanat syyttäjille: synnittömät saisivat aloittaa kivien heittämisen. Jeesus onnistui kääntämään suuren yleisön huomion syytetystä naisesta hyvämaineisiin kirjanoppineisiin. Mitä nämä tekisivät? Jos he heittäisivät kiven, he väittäisivät olevansa synnittömiä ja syyllistyisivät tekopyhyyteen.

Kun me tahtoisimme syyttää toisia heidän puutteistaan ja epäonnistumisistaan, Jumalan katse kääntyy meihin: ”Oletko sinä synnitön?”

Kun siis meidän eteemme tuodaan skandaalinomaisia lankeamisia ja toisten syntejä, meidän on syytä tarkastella ensin omaa sisimpäämme. Sillä yhtä syntisiä me olemme kaikki. Kiviä ei ole varaa heitellä. Yksi taistelee seksuaalisilla alueilla, toinen rahanhimon kanssa, kolmas ei pääse juoruilustaan irti.

Kivien sijaan voisimme ottaa kannettavaksemme sidetarpeita. Ylilääkärimme kulkee ihmisten parissa hoitaakseen heitä ja saadakseen heidät hengellisesti terveiksi. Meitä kutsutaan Hänen työhönsä mukaan.