”Sillä minun sieluni on saanut kokea pahaa kyllikseen, elämäni on lähellä tuonelaa.” (Ps. 88: 4)
Olen tavannut monia ihmisiä vuosien varrella, jotka ovat pettyneet sekä itseensä kristittynä että Jumalaan. Elämä on ollut heille liian kovaa. Matkan varrella on ollut särkymisiä, ihmissuhteiden rikkoontumisia, isoja ja pieniä lankeamisia ja ehkä myös jatkuvaa riittämättömyyden kokemusta.
Monet ovat jättäneet uskonsa ajatellen olevansa liian huonoja kristityiksi. Ihmiset ovat saattaneet lyödä kipeästi ja Jumala on ollut vaiti.
Tiedätkö, että juuri särkyneitä ja syrjään jääneitä Jumala etsii ja rakastaa? Jos luulet, ettet väärien valintojesi tai ongelmiesi takia kelpaa Jumalalle, minulla on sinulle uutinen: juuri sinua Hän rakastaa. Sinut Hän haluaa ottaa syliinsä ja lohduttaa.
Kristuksemme kutsuu meitä joka päivä yhteyteensä, jotta Hän saisi pitää meistä huolta, rakastaa meitä ja ohjata elämäämme. Ja syvimmin kristinuskon aarteet taitaakin vastaanottaa juuri ne, jotka ovat itsessään heikoimpia. He ovat riittävän tyhjiä voidakseen omistaa Kristuksen kirkkauden.
