Lohtua uupuneelle

”Itse hän meni autiomaahan päivän matkan päähän, tuli kinsteripensaan luo ja istuutui sen juurelle. Hän toivoi itselleen kuolemaa ja sanoi: `Jo riittää, Herra! Ota minun henkeni, sillä en ole isiäni parempi´” (1. Kun. 19:4).

Profeetta Elia taisteli vaikeassa tilanteessa Israelin Jumalan puolesta: kansaa hallitsi jumalaton kuningas Ahab ja todellinen hallitsija taisi olla kuninkaan vierasmaalainen, vieraita jumalia kiihkeästi kannattava kuningatar Iisebel. Tämä sama Iisebel oli ottanut elämäntehtäväkseen tappaa Herran palvelijat ja samalla elätti satoja vieraiden jumalien pappeja.

Elia kutsui Ahabin, puolelta toiselle horjuvan kansan ja kuninkaan hovista elantonsa saaneet lähes tuhat pappia ratkaisevaan koitokseen. Todellisen Jumalan tuli vastata näyttävästi tulella ja polttaa esiin asetetut uhrieläinten palaset. Elia sai valtavan voiton: Raamatun Jumala vastasi hänen rukoukseensa tulella niin, että sekä uhrit paloivat ja tuli nieli myös uhrien ympärillä oleva vesikaivannot.

Ratkaisevan taistelun jälkeen – kun kaikki olisi voinut olla Elian kannalta paremmin – hän pelästyi Iisebelin viimeisen oljenkorren uhkauksia ja menetti rohkeutensa. Hän masentui. Hän oli antanut kaikkensa eikä sekään tuntunut riittävän. Toivottomuus hiipi puseroon ja vihollinen kuiskaili korvaan kaiken kokosydämisen kamppailun turhuutta.

Tästä löydämme monesti myös itsemme. Olemme uupuneet, taistelleet oman mielemme kanssa, perheemme puolesta, ehkä myös Jumalan puolesta ja lopulta tuntuu kuin käteemme jäisi vain tyhjä arpa.

Elia pelkäsi ja pakeni kauas erämaahan kallion kätköön. Sieltäkin Jumala kuitenkin löysi palvelijansa ja puhutteli häntä tavalla, joka sai hänen sielunsa uskaltautumaan tulla näkyviin. Jumala ei vaatinut, lyönyt tai syyttänyt. Ei, Hän ilmaisi itsensä lempeässä, hiljaisessa, kuiskaavassa tuulenhuminassa. Jumala osasi kohdata kaikkensa antanutta Eliaa tavalla, joka sai hänen toivonsa syttymään. Jumala ymmärsi väsynyttä palvelijaansa.

Uskon, että Jumala haluaa samalla tavalla kohdata meitä, hänen väsyneitä lapsiaan. Hän tietää, minne olemme voimamme kadottaneet. Hän tietää, mitkä olosuhteet ovat lannistaneet rohkeutemme. Ja Hän tietää, miksi olemme kätkeytyneet itsesäälin piiloihimme.

Tule hiljainen Jumalan tuuli. Kohtaa meidän lannistuneet henkemme. Lähesty meitä tavalla, joka saa meidän sisäisen maailmamme soimaan jälleen innostuksen sointuja.

Tekijä: Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

Yksi ajatus artikkelista “Lohtua uupuneelle”

  1. Kiitos tästä ja aivan kaikista teksteistäsi, ne kantavat! Siunaavat ja rohkaisevat!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s