Surullinen aamu

Usva loihtii versojaan
Tammen lehdistä varastetaan vihreä.
Ruskeaan taittunut ovi valittaa.

Niin minäkin.
Vetäydyn nojatuoliini
Odotan ensimmäistä pakkasyötä.

Ja katson elämää
silmillä
jotka vielä aikanaan näkivät
– ja toivoivat.

Mutta eihän syksy saa viimeistä sanaa
eikä suru!

Kevät tulee!
Ihmisjumalan askelissa.
Olenhan valmis?

Julkaissut Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: