Särkyneiden maa

”Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli” (Ps. 34: 19).

Sanoista riisuttu on se ihminen, jonka polku on pelättyäkin kivisempi ja joka joutuu kohtaamaan aseista riisuttuna kaikki metsän uhkaavat pedot.

Särkyminen ei tapahdu valonheittimien alla, ihmismassojen lyödessä käsiään yhteen, taivaallisen ja maallisen soidessa käsi kädessä lohdutuksen viuluja.

Murtuminen tapahtuu hiljaa siellä, missä yksinäisyys astuu sisään rikkoutuneesta sydämen seinästä.

Sanojen maailmassa särkyminen voi olla jotain suurempaa tarkoitusta merkitsevää, merkillinen alku siunausten tielle, raksahtaminen, jonka luvataan kaikuvan kauas sekä vaakaan ja pystyyn.

Niin, kun kuolema astuu sisään elämän ja ilon tilalle, kun käsissä on vasta nupuille syttyneet pajunoksat, ne, joiden varret törröttävät ilmassa vailla turvaa tai lohtua ja tulevaisuuden monikirjavainen kirja suljetaan ja yhdestäkin hetkestä selviäminen on ihme – se on sitä särkymisen todellisuutta, jota ei voi sanoin kuvata.

Vasta viimeisen riksahduksen jälkeen, kun jäljellä on entisen ehjän elämän palaset ja edessä umpeenmuurattu, ylitsepääsemätön muuri, siellä astutaan sisään särkyneiden hiljaisen itkun maailmaan.

Särkyneiden maailmassa on ihmisiä enemmän, kuin uskomme. Osa ponnistaa sieltä matalalla painostavien pilvien yläpuolelle mutta osa elää pitkään, aivan liian pitkään maassa, jonka vaakunaa koristaa rikkoutunut jousi.

Särkyneiden maailma on lohduton ja yksinäinen. Mutta siellä virtaa myös ihmeellinen elämän joki. Siellä virtaa itsensä Elämän leiväksi jakava Kristus.

Kristus Jeesus saattaa vierailla ehjien lounaskutsuilla. Mutta Hän asuu päivästä toiseen, aina maailman loppuun saakka, särkyneiden kaatopaikalla. Siellä ovat hänen laumansa lampaat, siellä ovat kaikki ne ”yhdet sadan joukosta”, joita Hän lakkaamatta etsii ja hoitaa.

Joskus elämä ei enää näytä tarjoavan mitään tavoiteltavan arvoista. Joskus haavat eivät umpeudu eikä savenpalasista muodostu uutta astiaa. Mutta silloinkin olet Vapahtajasi käsissä.

Ja tiedätkö mitä? Se on sittenkin enemmän, kuin voisin ikinä toivoa. Kun minulla on Herra Jeesus Kristus, minä olen keskellä kaikkea.

Tekijä: Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

6 vastausta artikkeliin “Särkyneiden maa”

  1. Särkyneiden maassa ei enää jaksa, kiukku liekehtii, mikään ei tunnu miltään, elämänilo loistaa poissaolollaan ja lopulta toimintakykyä ei enää ole. Siihen päälle vihollisen äänekkäät syytökset ja herjaukset, kiusauksia kuin pikavippejä jotka muka tuovat jotain mutta sittenkin vain karvasta kalkkia, tunne siitä miten uskonkin happi loppuu…

    Tälläistä on ollut särkyneiden maassa.

    Ei ole ollut uskon tuomaa iloa, ei lämpöä, ei varmuutta, ei rauhaa. Onko usko todella tätä?

    Kiitos Herrani Jeesus, Jumalani että vielä on edes pelkkää uskoa, vaikka se vähäiseltä ja heikolta tuntuukin.

    Armahdatko vielä, johdatko minut tämän pienen uskoni määränpäähän? Onko siellä tälläisen uskon tuomia aarteita jalkojesi juurella?

    Tykkää

  2. Shalom,
    Olipa koskettava runo!
    Kuka tämän on kirjoittanut?

    Siunauksin Leila Lindroos

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: