Elovainioita vaalenneita katson kera veljien, siskojen
Työtä paljon, työmiehiä vähän – meitäkin vain kourallinen
Työsaappaissa, numero tai kaksi liian isot, ensimmäiset askeleet astumme
Sirppeihin auringonsäteet osuvat, kun ylös ne nostamme
Kuin voitonmerkiksi – armeija varma liikkeelle asetettu
Kukaan ei muista, onko lähtökäskyä tälle pellolle annettu.
Kukapa ehtisi miettimään
Kun kiire on sirppejä käyttämään
Työhön, työhön, niinhän meitä on kehotettu
Harppoen lähdemme kentälle – näinhän on opetettu
Ei polvitietä, vaan tarmolla joukko liikkuu
Sieltä ja täältä sirppi leikkaa, vilja taittuu
Mitä hahmoa silmät Jumalan tarkkaa?
Yksi työmies jäänyt on pellon reunaan
Pään kohottaa, polviltaan nousee pystyyn
Kiittää Luojaansa, vasun viereltään nostaa sylkyyn
Oudon näyn on Mestari hänelle suonut
Saappaiden tallomista tähkistä rukouksessa tuonut
Jokainen niistä Herralle tärkeä on
Maahan poljetulla arvo korvaamaton
Yksin työmies hitaasti etenee
orpoja tähkiä vasuunsa asettelee
Hän taidolla rikotun kukinnon korjaa
hellästi käsiinsä maasta nostaa
Yhden saappaan jäljessä palaset ruokopillin
Mestarin kootessa vois soittaa sävelmän, trillin
Rikotusta Herra saa ehjän, toivo syömmessä herää
Korren palaset jokaisen talteen kerää
Sillanrakentaja yli kuoleman kuilun
Kyllä kokoaa – pian sävel soi ehyen huilun
Työmiehen sydämen ilo täyttää
Mestari hauraita, särkyneitä käyttää
Vielä valoisan aikaan palaamme pellolta suurin saappain
toistemme saalista tähyillen, vertaillen kuin varkain
Juhlien kiitämme osuutta kunkin leikkaajan
unohtaen pellon omistajan, käskynhaltijan
Edessä orvon korren on yksinäinen polvistunut
tähkän varsineen suuri saapas on musertanut
Vielä tämä, kai toinen – ennen kuin pimenee
Väsynyt pellon laidassa huokailee
Vasta hämärän tultua kotiin pellolta palaa
Herra lempeän katseen suoraan sydämeen valaa
Armahdettu polvistuu uupuneena, vasunsa laskee hiljaa
Herra nyökkää ja lausuu: ”Toit minulle erityisviljaa”
Kiitos jällern ihana runo
Ihana runo!